Johdanto

Pariohjelmointi yhdistettynä ketterään ohjelmistoprosessiin on havaittu aiemmissa tutkimuksissa toimivaksi ja kustannustehokkaaksi menetelmäksi. Tässä projektissa pariohjelmointia kehitetään verkostoituneeseen liiketoimintaan sopivaksi organisaatioiden rajat ylittäväksi menetelmäksi. Projektissa kehitettävää menetelmää tullaan pilotoimaan ykkösvaiheessa Joensuun Tiedepuistoon rakennettavassa netWork Oasis -työympäristössä (Tandem Chamber -tiloissa). Kakkosvaiheen pilotoinnissa käytetään maantieteellisesti hajautettuja pariohjelmointiympäristöjä, joista osa voi sijaita Suomen ulkopuolella. Koekäytetty menetelmä uusine verkottuneen työskentelyn tukijärjestelmineen julkistetaan.

Hankkeen tutkimusosapuolena toimii Joensuun yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen ohjelmistotuotannon tutkimusryhmä (tSoft - Ohjelmistotuotannon osaamiskeskus), jolla on vakiintuneet yhteydet ohjelmistoteollisuuteen sekä kokemusta ohjelmistotuotannon tutkimushankkeista. Hankkeessa on mukana Joensuun Tiedepuisto ja tSoft-keskus ja sen jäsenverkoston laajamittainen kokemus ohjelmistotuotannon kehittämisestä käytännössä. Verkoston avulla myös validoidaan toteutettavia menetelmiä.

Edeltävät hankkeet

Joensuun yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen Ohjelmistotuotannon osaamiskeskus (tSoft - Centre for Software Engineering Innovation) on tutkinut ja kehittänyt ohjelmistoprosessin arviointi- ja parantamismenetelmiä usean vuoden ajan. tSoft toimii aktiivisesti FiSMAssa (Finnish Software Measurement Association) osallistuen ohjelmistoalan kansainväliseen yhteistyöhön ml. standardointityö ISO/IEC:n JTC1 SC7/WG10:ssä. tSoft on jäsenenä FiSMAssa ja sitä kautta pystyy hyödyntämään FiSMAn jäsenyritysten verkostoa. Jäsenyrityksiin kuuluvat kaikki Suomen suurimmat ohjelmistoalan toimijat, kuten Nokia, TietoEnator ja WM-data.

Ohjelmistotuotannon tietokeskus tSoft avustaa lähinnä Pohjois-Karjalan IT-yrityksiä niiden kehittäessä ohjelmistotuotannon prosessejaan ja työmenetelmiään. Tavoitteena on osallistuvien yritysten ohjelmistoprosessien kyvykkyyden nostaminen (yritysten toiminnan kansainvälistyessä tämä tarkoittaa usein CMMI-luokan nostamista) ja siten tuottavuuden ja kilpailukyvyn parantaminen.

Ohjelmistotuotannossa on viime aikoina ollut suuntauksena pyrkiä keventämään ohjelmistoprosesseja sekä tehdä niistä mahdollisimman joustavia ja ketteriä. Myös ohjelmiston implementointimenetelmien osalta tulisi pyrkiä samaan.

Pariohjelmointi on ohjelmointityyli, jossa kaksi ohjelmoijaa työskentelee vierekkäin yhden tietokoneen (yksi näyttö, näppäimistö ja hiiri) avulla, määritellen, kehittäen, toteuttaen ja testaten tulevaa tietojärjestelmää. Joensuun yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksella on kehitetty pariohjelmoinnista muunnelmaa, jossa nämä kaksi ohjelmoijaa käyttävät kahta tietokonetta, mutta kuitenkin niin, että he jatkuvasti näkevät toisen ohjelmoijan tietokoneen näytön oman näyttönsä yhteydessä, ja pystyvät osoittamaan hiirikohdistimella jotakin asiaa toisen näytöltä. Toteutettavassa projektissa on tarkoitus hyödyntää tätä menetelmää pariohjelmoinnin tehostamisessa.

Tätä kehitettävää pariohjelmointimenetelmää on tarkoitus soveltaa jatkossa yhtenä osana pienille ohjelmistoyrityksille soveltuvaa "ketterää" ohjelmistoprosessien parannusmenetelmää (ns. ExtremeSPI-menetelmä). Menetelmän avulla yritys pyrkii ohjaamaan ja parantamaan ohjelmistoprosessiensa toimintaa.


Pääsivulle |  Tutkimustavoitteet |  Henkilöstö  |  tSoft


© 2007 Joensuun yliopisto, tietojenkäsittelytieteen ja tilastotieteen laitos
Päivitetty viimeksi: 2007-08-03