Tietojenkäsittelytiede                          Harjoitustehtäviä
Ohjelmoinnin empiirinen tutkimus                29.10.2010


1. Ihminen ei juurikaan tee virheitä "satunnaisesti", vaan virheet juontavat yleensä juurensa sellaisten käsitteiden sekoittumiseen, jotka ovat kognitiivisesti lähellä toisiaan virheen tapahtumahetken kontekstissa. (Esimerkiksi lautaselle laitetun pitsan voi helposti laittaa kuumenemaan mikron sijasta jääkappiin, mutta ei takkaan, vaikka takka olisi fyysisesti mikron vieressä ja jääkaappi kauempana. Tämä johtuu siitä, että mikro ja jääkaappi liittyvät ruuanlaittoon, mutta takka ei.)

Kuvaa kaksi viimeksi ohjelmoidessasi tekemääsi virhettä ja pohdi, millainen kognitiivinen yhteys virheilläsi oli oikeaan toimintaan.

2. Ihmisen muisti voidaan jakaa karkeasti työmuistiin, jolla tarkoitetaan aktiivisen käsittelyn kohteena olevaa hyvin rajallista tietojoukkoa, ja pitkäkestoiseen muistiin, jolla tarkoitetaan "pysyvästi" muistissa olevia tietoja.

Kuvaa kaksi ohjelmointia haittaavaa seikkaa, joista toinen liittyy työmuistin rajallisuuteen ja toinen siihen, että kaikki kohtaamamme tieto ei kiinnity pitkäkestoiseen muistiin niin hyvin, että se olisi myöhemmin vaivatta palautettavissa mieleen.

x1. Pakollinen, yksilötehtävä, kerroin 2

Tutustu artikkeliin

Kuvaa tästä artikkelista:

  1. teoria, jonka pätevyyttä kokeessa tutkittiin
  2. tilanne, jota kokeessa jäljiteltiin (missä ohjelmistotyön tilanteissa, minkä kokoisten ohjelmien käsittelyssä, mitä ohjelmointiparadigmaa käytettäessä, millaisia apuvälineitä ja ohjelmointimenetelmiä käytettäessä, minkätasoisilla henkilöillä)
  3. koehenkilöille asetetut vaatimukset
  4. koehenkilöille annetut tehtävät
  5. mitatut/analysoidut asiat
  6. tulosten tulkinta tutkittavan teorian kannalta
  7. tulosten merkitys ja soveltamismahdollisuudet

Kirjaa vastaukseesi myös:
  1. tämän x-tehtävän tehtävän tekemiseen käyttämäsi aika
  2. tehtävää tehdessäsi kohtaamasi ongelmat
  3. mitä opit tätä tehtävää tehdessäsi
  4. mahdollisia muita ajatuksiasi tästä tehtävästäsi


Tee kaikista ratkaisuistasi yksi verkkosivu (joka siis kattaa sekä tekemäsi tavanomaiset harjoitustehtävät että pakollisen x1-tehtävän) ja lähetä sen osoite sähköpostilla osoitteeseen saja@cs.joensuu.fi viimeistään 28.10.2010 klo 20:00.

Verkkosivun on oltava luettavissa vaivattomasti kaikilla selaimilla. Esimerkiksi MS Wordin ja MS Excelin tuottamat sivut eivät tyypillisesti täytä tätä ominaisuutta. Turvallisinta on kirjoittaa HTML käsin ja katsoa tulosta kahdella eri selaimella.

Huolehdi siitä, että ratkaisusi on julkisesti nähtävillä olevana verkkosivu ts. katsele sitä selaimessasi lähettämäsi http-osoitteen avulla äläkä suoraan tiedostona.

Ratkaisujen lähettäminen ei poista velvollisuutta osallistua harjoitustilaisuuteen.

(Kirjeet käsitellään puoliautomaattisesti, joten niihin ei ole syytä laittaa muita asioita kuin pelkät ratkaisut.)