Vaikka olisi ollut mahdollista hankkia soluasunto Soulista, ajattelin että muihin opiskelijoihin tutustuu helpoimmin jos asuu samassa paikassa muiden kanssa. Jäin siis asumaan asuntolaan, eikä valinta ollut ollenkaan epäonnistunut. Kaikki ulkomailta tulleet ovat samassa tilanteessa – tuntematon maa, tuntematon kulttuuri ja tuntemattomia ihmisiä ympärillä. Tutustuminen muihin opiskelijoihin oli näin ollen mykälle suomalaisellekin helppoa, ja aika pian löysin kanssani samanlaisista asioista kiinnostuneita ihmisiä joiden kanssa olenkin sittemmin vaeltanut ympäri Korean niemimaata ja vähän muutakin Aasiaa. Soluasunnoissa asuvat tutustuvat sitten vastaavasti paikallisiin opiskelijoihin, jotka tietenkin täyttävät innokkaasti kielenopetusvelvollisuutensa, ja viikon kuluttua tulijalla onkin hallussaan koko Korean kielen kirosanavarasto.
Kuva : Soluasunnoista löytyvät
kylläkin sitten Bileet. Chu-Yok ja Aji sammuneena, Romy vetää
vielä nuudelia.
Asuntolan tiukkojen sääntöjen takia ruoanlaittovälineitä ei asuntolasta löydy, ja opiskelijaparkojen pitää syödä kaikki ateriansa alueen ravintoloissa. Shinchon on Soulin suurin bilealue, ja ravintoloista löytyy valinnanvaraa; Joensuun ruutukaava–alueen kokoiselta alueelta löytyy pyöreät tuhat ravintolaa ja kapakkaa. Korealainen viidestä viiteentoista ruokalajin päivällinen maksaa yleensä pari kymppiä, ja esimerkiksi McDonald’s :in hampurilaisateria on saman hintainen, mikä tekee valinnan länsimaisen ja korealaisen ruoan välillä helpoksi. Yksi ulkomailla asumisen huonoja hyviä puolia on se, että saa kyllästymiseen saakka syödä eksoottisia ruokia. Joskus sitä vaan tekee kovasti mieli hernekeittoa ja ruisleipää.
Kuva : Kahta en vaihda. Toinen on So-Kalbi
So-Ju:n kanssa, ja toinen... (Pasin kuva-arkistosta)
Tämänkin veijarin survoimme
turpiimme.
Opiskelijaviisumilla maahan tulleilta on osa–aikaisenkin palkkatyön tekeminen kiellettyä, joten en ole ollut töissä korealaisessa lastentarhassa. Jos olisin työskennellyt lastentarhassa kaksi kuukautta, olisin varmaankin pitänyt työstäni ja lapsista kovasti, ja pitäisin kokemusta mahtavana. Olisin ehkä opettanut 5–vuotiaita korealaisia lapsia puhumaan englantia, värittänyt värityskirjoja, juossut itseni hengiltä hippaa leikkiessä, lukenut satuja, niistänyt neniä ja saanut tästä satasen per tunti. Ulkomailla osa–aikaisenkin työn tekeminen olisi kokemus josta jokainen saisi varmasti paljon irti. Jos niin saisi opiskelijaviisumilla tehdä.
Kuva : Vasemmalla Su-Jeong, playboy
ja oikealla Su-Yeon, taiteilija.
Koska Kaukoidässä matkustelu on Koreasta käsin halpaa ja helppoa, käväisin myös tutkimassa paikkoja Indonesiassa, Singaporessa, Malesiassa ja Thaimaassa (punaniskasovinistikämppikseni A.D. jaksaa nauraa Thaimaalle, A.D. kun osaa ääntää Bangkokin ja Phuketin riittävän väärin… "So you went to Bangkok and Phuket?"). Koska matkat noihin muihin maihin antoivat paljon hyvää taustatietoa joka auttaa asettamaan Koreankin paikalleen Aasiassa, ajattelin vielä käydä vilkaisemassa Japania ja Kiinaa. Kahdeksan päivän (propaganda–) matka Pekingiin maksaa 2000 markkaa, hintaan sisältyvät lennot, hotelli, ruoat ja – – englantia puhuva autonkuljettaja koko ajaksi!
Kuva : Koulun viralliset punaniskat
A.D. ja Matti lämmittelemässä maksaa.
Ji-Hae:ta naurattaa, A.D.:tä
ujostuttaa ja Mattia janottaa.
Vuosi Koreassa - Lähdön keveys - Sielulle ja ruumiille - Opiskelun välttämättömyys - Käsittämättömiksi jääneet sanat