Seuran toiminta

Joensuun Laitesukeltajat on rekisteröity yhdistys ja urheiluseura. Seura on Sukeltajaliiton jäsen. Toiminnan tarkoituksena on tarjota puitteet laitesukelluksen harrastamiseen vapaassa ilmapiirissä, niin kesä- kuin talviaikaankin.

Seuran taival alkoi vuonna 1997, kun pieni joukko sukeltajia perusti sen. Nykyään mukana on useita kymmeniä jäseniä ja yhteistyö lähialueen seurojen kanssa kuuluu oleellisena osana toimintaan. Yhteistoiminnan muotoja ovat mm. kurssit ja sukellustapahtumat. Monet jäsenistämme kuuluvat useampaan lähialueen seuraan.

Koulutus on näytellyt aina merkittävää osaa toiminnassamme. Edelläkävijänä seura järjesti alueen ensimmäisen seoskaasusukelluskurssin (nitrox). Laitesukelluksen peruskurssi järjestetään vähintään kerran vuodessa ja jatkokursseja pidetään tarpeen mukaan. Kevyt organisaatio mahdollistaa joustavat kurssiaikataulut. Kurssien hinnoittelu on ollut poikkeuksetta hyvin edullista. Seuran tarkoituksena ei ole rahastaa jäsenillään. Toiminnasta tulleet tuotot sijoitetaan mahdollisimman tehokkaasti harrastustoimintaan.

Seuran pienet toimitilat sijaitsevat lähellä Joensuun keskustaa, hyvien kulkuyhteyksien päässä, pääväylien risteymässä. Lähialueen vaihtelevapohjaiset järvet, lähes koko vuoden sulana virtaavat joet ja kristallin kirkkaat lähdepohjaiset lammet tarjoavat ihanteelliset suomalaiset sukelluskohteet. Hyiset avantosukellukset ja kesäiset viikkosukellusretket Itä-Suomen muihin sukelluskohteisiin ovat oleellinen osa seuran toimintaa. Kokemusta ulkomaan sukellusretkistä on kertynyt jäsenistön omatoimisten sukellusmatkojen kautta.

Seuran ja siten sen jäsenistön omistuksessa on neljä kokonaista laitepakettia ja Dräger - merkkinen kompressori. Laitteiden lainaus ja ilmatäytöt ovat jäsenille maksuttomia. Jäsenille ilmainen uimahallivuoro syvässä altaassa mahdollistaa koulutuksen ja harjoittelun myös sukellussesongin ulkopuolella.

Lisätietoa seurasta saa helpoimmin internet-kotisivujen kautta, josta selviää mm. kurssien ajankohdat ja vastuuhenkilöiden yhteystiedot. Tervetuloa tutustumaan seuran toimintaan!

Maksuton uimahallivuoromme Vesikon hyppyaltaassa sunnuntaisin (Uimarintie 1): avain klo 16.25, veteen 16.40, altaasta 17.40. Poistumme rakennuksesta klo 18.00 mennessä. Liiku allashallissa paljain jaloin tai käytä kengänsuojia likaantumisen välttämiseksi.

Hallitus 2009

Puheenjohtaja: Lauri Lahtinen (050-4060975, lauri.lahtinen at gmail.com)
Varapuheenjohtaja, viikkosukellukset: Tommi Nukarinen (040-5581865, tommi.nukarinen at gmail.com)
Sihteeri, tiedotus: Petri Stenberg (050-3476076, stenberg.p at gmail.com)
Koulutusvastaava, kompressorin huolto: Esa Holopainen (050-3523743, esa.holopainen at pekankone.inet.fi)
Jäsenrekisteri: Hanna Karhapää (050-3605870, sukeltaja77 at hotmail.com)
Seuran laitepaketit: Juha Hattunen (jhattunen at telemail.fi)
Kaasupullot ja ilman laatu: Jorma Partanen (040-5109768, j.parta at dnainternet.net)

Verkkosivut: Ilkka Jormanainen (050-3675577, ilkka.jormanainen at cs.joensuu.fi)

Ajankohtaista

Joensuun laitesukeltajien järjestämä laitesukelluksen peruskurssi alkaa 28.2.2010! Lisätietoja täältä (pdf).

Ladattavat tiedostot

Joensuun Laitesukeltajat ry:n esite (pdf)