Alkuvuosi meni sapattivapaalla Kiinassa ja ehdin nippa nappa juosta yhden maratonin
Hong Kongissa ennen kuin Korona-epidemia iski päälle tammikuun lopulla. Lenkkeilyyn
sillä oli tosin positiivinen vaikutus katujen autioiduttua: ei tarvinnut paljon odotella
valojen vaihtumista risteyksissä. Vakiolenkkejä muodostui kaksi: yksi Longhuassa sekä
toinen kampuksen tienoilla Pingshanissa. Kovat oli lenkkimaastot: betonia ja asfalttia.
Kuva: Shenzhenin kovat lenkkimaastot: asfalttia ja betonia.
Kuva: Kampuksen lenkki kiersi yleensä Yanziling-puiston vuorelle.
Longhuassa juoksin tavallisesti katuja pitkin pohjoiseen Longhua-puistoon (yhteen niistä)
ja takaisin, kunnnes huomasin etelään vievän olevan parempi: vähempi liikennevaloja.
Uudeksi vakioreitiksi muodostui ensin kierto 9-square mall kulmille josta
pitkä risteytyksetön 2,5 km pätkä Xinqu avenueta pitkin etelään suoraan
rautatieaseman kulmalle. Tällä suoralla vedin joskus vetojakin.
Aseman takana oli rauhallinen
"Pohjoisen rautatieaseman keskuspuisto". Siellä kierros puiston
takana olevalle mäenlaelle, josta oli hieno näkymä läheiselle pikkuvuorelle.
Toista kautta portaita takaisin alas puiston etuosaan josta puolestaan aukeni
hieno näkymä rautatieasemalle. Täältä North station asemalta lähtevät
kaikki Shenzhenin luotijunat (matka-aika mm. Quangzhou 30 min). Siinä
risteää myös kaksi metrolinjaa. Aseman läpi kulkee päivittäin jopa 80,000
ihmistä.
Kuva: Lenkkireitin maisemia 9-squaren tienoilta sekä North stationin keskuspuistostas.
Puistosta matka jatkui katuja pitkin kohti Bai Shi Long musiikkipuistoa jonne takakautta nousi
pieni ajotie. Siinä terävä mäkitreeni ylös puistoon ja sitten etuportista ulos. Tämäkin puisto oli
mäen päällä mutta ilman metsää. Loppumatka katujen varsia pitkin takaisin kotiin. Vastapäätä oli
dumpling-kioski josta kanamuna ja dumplinea aamupalaksi soijamaidon kera. Tähän 13 km lenkkiin meni
yleensä vähän 1:10 +-5 min vauhdista riippuen. Hieman on ikävä näitä lenkkimaisemia.
Kuva: Bai Shi Long puiston tienoo ja juoksureittiä sen jälkeen.
Kampuksella ei hirveästi vietetty aikaa, mutta silloin kun siellä olin, seurasin
yleensä kuvan jokea 5 km päässä olevalle Yanziling-puiston vuorelle joka oli niinikään
mäkinen ja täysin metsän sisällä. Siellä sai runsaasti porrastreeniä. Ekoja kertoja
mennessä puistovahti halusi ottaa juoksijasta kuvan - oletettavasti koska ulkomaalaisena
olin eksoottinen otus niillä kulmilla. Korona-aikaan jokivarren reitti vähän mutkistui
kun moni paikka blokattiin aidoilla. Puisto ja sen molemmat pääportin pysyivät kuitenkin
auki ja maski naamalla pääsi sisään. Lenkkeiltyä siis tuli.
Kiinassa olin ilmoittautunut kahdelle maratonille: Great Wall ja Hengyang.
Kummatkin peruttiin. Suomeen kotiuduttua lenkkeily jatkui mutta vähän vaisummin.
Tultiin Jenni-tytön kanssa kahdestaan ja ekat 2 kk meni yh/kesäleski-roolissa.
Kaikki kynnelle kykenevät tutut kyllä värväsin lapsenvahdiksi lenkkeilyn ajaksi,
mutta juoksurattaatkin ehtivät tulla tutuiksi. Korona oli täällä onneksi jo laantunut joten futis,
suunnistus ja syksymmällä sähly toivat vaihtelua ainaiseen lenkkeilyyn. Kiinassa kun futis ja
suunnistuskisat olivat jääneet keväällä pitkälle tauolle vaikka itse epidemia oli Shenzhenissä
ohi käytännössä jo maaliskuussa ja saldo jäi hyvin vaatimattomaksi: alle 500 tautitapausta
15-20 miljoonan kaupungissa. Varotoimet sen sijaan oli sitäkin tiukemmat.
Koronan vuoksi maratonmatkailu ei ollut nyt mielessä joten koronan takia toukokuulta lokakuulle siirretty
ja kotikulmilla juostava Joensuu Run valikoitui tämän vuoden toiseksi maratoniksi. Mitään aikatavoitteita ei ollut,
mutta yllättäviä haasteita ilmeni viikkoa ennen kisaa. Ilmeisesti sählyssä sain etusääreen jonkinlaisen
kolhun jota tuskin edes huomasin, mutta joka tulehtui ja sai koko jalan turpoamaan nilkkaa myöden.
Hain neuvot Jouni Törröseltä ja Henri Lomulta, ja lopulta lääkärin pakeille. Sieltä sain
antibiootti- ja kortisonikuurit ja neuvon että jos turvotus laskee niin ei mitään estettä
juoksemiselle. Iltaisin kävin avannolla ja yöllä se turvotus aina hävisi mutta tuli aina
seuraavana päivänä kuitenkin takaisin. Perjantai-iltana päätin että juoksen turvotuksesta
huolimatta.
Juoksuraportti
Juoksu meni vaatimattomasti. Jalat kyllä kesti mutta vaivojen seurauksena pakarat oli jumissa lähes
lähdöstä maaliin ja vauhti sen mukaista. Varsinkin kolmas kierros oli melkoista taapertamista.
Viimeisellä kierroksella takareidet ja nivuset alkoivat myös oireilemaan, mutta pakarat vastaavasti hieman
pehmenivät ja ehkä sen vuoksi sain vähän sinniteltyä vauhtia paremmaksi loppua kohden.
Lopputulos 4:10 oli kuitenkin huonoin ikinä tasaisella juoksemani maraton. Tätä hitaammin on
mennyt vain Vaarojen maraton Kolilla 5:35 (1600 nousumetriä) ja Jungfraun vuoristomaraton 4:53
(1800 nousumetriä). Tammikuun mäkisempi (650 nousumetriä) maraton Hong Kongissa oli sen sijaan
sujunut vielä suhtkot hyvin reittiprofiili huomioden aikaan 3:32.
Heikko aika ei kuitenkaan harmittanut. Maalin pääsin ja ilman näkyviä vammoja. Ja mikä mainiointa,
turvotukset jäivät maratonreitin varrelle! Liikunnan parantava voima on uskomaton.
Pakarat ja takareidet olivat tosin juoksun jälkeen melko pinkeellä ja pakarat vaivasi
monta viikkoa maratonin jälkeen. Vasta kun olosuhteiden pakosta siirryin
käyttämään IceBugs-nastakenkiä niin oireet ovat alkaneet pikkuhiljaa laantumaan.
Yksi episodi kisassa sattui sen kolmannella kierroksella. Juuri Ylisoutajansillalle tullessa
silta aukesi. Siinä odotellessa kului minuutti jos toinenkin ohi kulkevaa venettä
odotellessa. Mulle yksi ja sama kun aika tulisi joka tapauksessa olemaan heikko.
Lähinnä huvitti että tällainen tapaus. Aloin sitten muille odottelijoille kertoilemaan
vastaavia sattumuksia muualla.
Baselissa 2015 noin 200m ennen maalia ohjasivat mut viestijuoksun vaihtoalueelle
niin että kesti 5 minuuttia löytää takaisin maalisuoralle. Loppukiri oli vissiin niin
vahva että luulivat viestijuoksijaksi. Kävin urputtamassa asiasta ja sainkin puhumalla
5 min ajasta pois. Faktaa löytyi kun viimeisin tulosmatto tais olla joko 41km tai 42km
kohdalla ja siitä pystyi arvioimaan.
Pietarissa 2005 reittimerkintä meni suoraan Moskovski-aseman 6-kaistaisen liikenneympyrän
läpi. Liikenneohjaus oli muualla toiminut moitteetta mutta tässä siitä ei ollut tietoakaan.
Kantti ei kestänyt mennä suoraan täydessä vauhdissa olevien autojen valtaamalle reitille,
vaan kiersin kiltisti koko ympyrän liikennevaloissakin seisoen. Tämä oli eka maratoni joten
en osannut edes harmitella.
Kuorevaarassa 2020 joku jekkumaakari oli kääntänyt reittikylttiä. Tiesin kyllä minne
pitäisi mennä mutta kun muutkin... tajusin vasta kun kärki tuli vastaan. Kiva Gundersen-tasoitus
kesken kisan, mutta oikea järjestys ilmeisesti tästä huolimatta säilyi.
Tämäkin oli heikko juoksu joten loppuajalla ei ollut mulle väliä.
Mutta tässä ja nyt siinä Ylisoutajasillalla osa oli aavistuksen hiilenä eivätkä ehkä osanneet arvostaa
tarinoitani juuri sillä hetkellä. Mutta pian se matka taas jatkui.
Muutoin ei itse kisassa ei mitään ihmeempiä tapahtunut. Lähdössä juttelin vuosien takaisen
juoksukoulututtu Tuomo Lukkarisen kanssa, joka olemuksesta päätellen oli tikissä. Oli ilmoittautunut
11.10.2020 Chicago-maratonille, mutta se oli koronan takia peruttu ja sen vuoksi juoksi sitten Joensuussa.
Itse olin vastaavasti 10 vuotta sitten ilmoittautunut 10.10.2010 juostavaan Chicago-maratoniin mutta piti
tapaturman takia perua. Juoksin kuitenkin sitten parin vuoden päästä siellä 2012 ihan kelvollisesti 3:11.
Sattumoisin päälläni nyt oli tuolloin Chicagosta hankittu juoksupaita jossa lukee RUN LIKE 'L.
Toivottavasti Tuomo pääsee kanssa sinne Chicagoon aikanaan.
Kolmannella kierroksella puolestaan juoksin jonkin aikaan keväällä koronan sairastaneen
kaverin kanssa. Juteltiin tosin lähinnä maratonmatkailusta ja unohdin kokonaan kysyä oliko
tauti ollut paha vai ei. Hauskin tapahtuma, ja kisan motto, tulee kuitenkin heti ekalta kierrokselta
jolloin Linnunlahden rannan tuntumassa vanhempi täti kannusti meitä juoksijoita:
"Te ootte hurmiossa. Ootte te."
Varmaan me sitten oltiin kun niin kovaa juostiin. Olihan tuo keskivauhti ekalla
kierroksella vielä 5:15 min/km. Itse kisasta ei kuvia multa löydy kun toteutin lähinnä
omatoimimatkailuna ilman manageria tai kannustusjoukkoja. Eväätkin jätin raviradan luona
olevaan liikennemerkkiin roikkumaan ihan itsekseen eli minimijärjestelyin mentiin. Alla kuitenkin
muutama Marissa Majoisen ottama kuva lähdöstä ja uimahallin huoltopisteeltä. Ne saa riittää
tällä kertaa.
