Dead Sea marathon
Running to the lowest point
5.4.2013


Summary

Finish time: 3:17:28
Ranking: 18 / 119
Pace: 4:41 min/km
Weather: 11 C, 77-94% (source)
My result | All marathon results

Splits

  5k 10k 15k 20k 26k 30k 35k 42k
Total time 0:21:08 0:41:48 1:02:35 1:23:11 1:49:54 2:10:18 2:36:55 3:16:56
Pace 4:14 4:08 4:09 4:07 4:27 5:06 5:19 5:34

Race Report / Matkaraportti (in Finnish)

Haettuani juoksuoppia Keniasta ja olympiavoittaja Kiprotichin viimeistelyvinkit Ugandasta matkustin Kairon kautta Jordaniaan niin että parin yön unet kerkiäisin ottaan ennen maratoonia. Matka oli sinänsä hieman extreme jopa meikäläisen mittakaavalla, kun reilussa viikossa tavoite käydä neljä minulle kokonaan uutta maata. Matka meni kuitenkin hyvin eikä mitään ongelmia oikeastaan missään, ainoastaan välilaskupaikassa Kairossa Royal Jordanian turvamiehenä toiminut korsto tuli iholle yllättävällä tavalla.

Olin unohtanut molemmat kännykät etutaskuihin aiheuttu turvaportin piipittämisen. Jos yritin eteenpäin tämä korston blokkasi etenemisen rinnuksillaan, ja jos peruutin alkoi heti kuulua piip-piip. Oltiin siinä sitten hetken rinta-rintaa vasten jolloin se alkoi kopeloimaan takataskuja, joista kummassakin oli lompsa, toisessa kortit ja massit, toisessa dinaarit. Puhelimet ei kiinnostanut pätkääkään. Huulien välistä kuului "pst pst", kasvoilla merkitsevä ilme, sormien hypistelyä tehostettuna sanoilla "mani mani". Siinä sitten iho ihoa vasten seisottiin ja katsoin sitä silmiin epäuskoisella "what's-your-problem" ilme naamalla selittäen asiallisesti että "toisessa lompsassa on eurot ja toisessa dinaarit", mutta en perääntynyt tuumakaan. Saman tien se sitten luovutti ja sanoi että "mene vaan". En tiedä tekikö vain kiusaa vai odottiko tosiaankin tippiä saavansa. Aika yllättävä ja jotenkin vastenmielinen tapahtuma, mutta mitäs pienistä, matka jatkui hieman toki miettien että minkälaiseen maahan olen oikein matkaamassa.



Hotellin (Noor Hotel and Apartments) olin varannut Booking.com:sta Maratonin lähtöpaikan läheltä jostain laitakaupungin alueelta. Hotellin löytyminen olikin sitten oma haasteensa. Taksikuski vei minut ensin yhteen paikkaan, mutta hotellin nimi oli aivan eri eikä heillä löytynyt nimelläni varausta. Takapihalla oli joku remontissa olevan näköinen talo jota kuski tarjosi mutta jatkoin etsimistä kävellen missä kartan mukaan oletin hotellin olevan. Booking.com:n printti-optio näemmä tulostelee hotellit vähän sinne päin vaikka koordinaatit wepissä olisi ihan oikein olleet.

Lopulta puolen tunnin etsimisen ja useiden hyödyttömien neuvojen jälkeen palasin ekaan hotelliin, jonka omistaja toivotti tervetulleeksi ja kertoi että kyllä tämä ihan oikea paikka on, vaikka varaukseni ei heille asti ollut koskaan tullutkaan. Kirsikkana kakun päällä hänellä oli tarjota huone yhdeksi yöksi tarvitsemani kahden sijaan. No eikun takapihalle toimistoon paperit täyttämään ja 35 JOD (n. 38e) tiskiin ja omistajan kamu vei minut siihen takapihalla sijainneeseen remontin takia kiinni luulemaani rötiskään. No huone oli pieni mutta kuitenkin "studio" mallia eli oma suihku, vessa, pieni keittokomero ja jopa WiFi.

Makoisten unien jälkeen aamulla hotellijohtajan kamu tuli herättelemään ja kertomaan että toiseksi yöksi löytyisi huone - isompi mutta "erilainen". No otin tarjouksen vastaan, laitoin lenkkikamppeet päälle ja kamat kantoon eikun taas toimistolle. Tällä kertaa huonetta ei ihan heti saisi mutta jätin kamani toimistolle, lähdin lenkille ja sovittiin että tulen 45 min päästä uudestaan ja huone olisi silloin valmis.

Lenkillä kävin tutustumassa maratonin oletettuun lähtöpaikkaan, joka olisi Mar Al Hamam, after Al Salam gas station. GoogleMap:sin avulla suunnistin paikalle jossa oli ramppi Kuolleelle merelle johtavalle moottoritielle, joten oletin että tästä se jostain sitten lähtee. Juostava kisa olisi Dead Sea Ultra Marathon, jossa kolme kisaa: Ultra maraton 50km, Maraton 42km ja Fun Run 10km. Kilometritolpat olivat 1-50km ja maratonin lähtöpaikka olisi siis n. 8 km kohdalla.

Hieman maisemia kierrellen kaarsin takaisin hotellille, jossa johtaja oli jo paikalla tupakkia vetävän kamunsa kanssa. Ja taas paperisota kuntoon omaan verkkaiseen tahtiin. Kävi ilmi että johtaja oli opiskellut Puolassa - mikä oli syynä että osasi hyvin englantia toisin kuin kamunsa.

Apupoika lähti sitten saattelemaan tähän uuteen paikkaan, joka sijaitsikin tässä kadun varren puoleisessa hotellissa, joka siis viralliselta nimeltä oli Al Fawanees, mutta jonka nimeän tässä tarinassa Hotelli Murjuksi. Tämä oli siis se nuhjuisempi ja halvempi kuin takapihan Noor-luxuskämppä. Huoneisto oli iso (kaksi huonetta ja keittokomero) mutta "erilainen" (siis rähjäisempi). Huoneistoa siivottiin kovalla kädellä siirtäen edellisen asukin kamoja pois ja kyllä se siltä osin aika hyvä puhdistus olikin. Jäljelle jäi vain villakoirat ja leivän murut lattialle.



Itse kämppä oli tosiaan aika vaatimaton palvelujen osalta. Jääkaappi ja TV oli. Ja saippuapala. Siihen se sitten jäikin. Lattia oli sellaisessa jamassa että siellä ei sukkasillaan juuri viittinyt kulkea. Kadulta kuului liikenteen ääniä ja ikkunaa ei saanut täysin kiinni kun sieltä tuli elintärkeä piuha eli sähköjohto. Oven lukko kyllä pysyi kiinni kun sen vanhankunnon rauta-avaimella takalukkoon asti käänsi ja toivoi ettei kukaan nojaa siihen kovin suurella painolla.

Saniteettitilat oli oma lukunsa. Pyyhettä ei tietenkään löytynyt (eihän sitä ollut siellä paremmalla puolellakaan), eikä saippuan lisäksi juuri muutakaan. Suihku kuitenkin oli josta tuli KUUMAA vettä. Ja vain sitä. Tekniikka oli tämä: anna veden jäähtyä putkessa yön yli, saippuoi itsesi ensin ja ota sitten rivakka pesu niillä jäähtyneillä vesillä. Sen jälkeen kun putkesta alkaa tuleen kuumaa, olisi syytä enimmät saippuat olla jo huuhdottu - loput voi pyyhkiä vaikkapa (kaupasta ostetulla) talouspaperilla. Mutta ainakin hyvän höyryhuoneen tilasta saisi jos niin haluaisi. :-)

Pönttönä oli vanha japanilainen perssuihkulla varustettu malli, joka oli sen verran pahan näköisessä jamassa että se tosiaan kannatti perusteellisesti pestä (onneksi kuuma vettä oli runsaasti saatavilla) ennen kuin siihen kehtasi istua, sen verran keltaisessa tahmassa se oli. No mikäs siinä, pieni puuhastelu lenkkivaatteiden pesun lisäksi vähän saniteettitilojen puhdistamista oman viihtyvyyden ja hygienian parantamiseksi ei olisi pahitteeksi.

Lähistön kebab-kioskilta haetun aamupalan ja pienen lepäilyn jälkeen päätin lähteä kisapaikoille eli King Al Hussain puistoon, jossa olisi jaossa numerolappuja klo 12-14 aikana. Ehdin sopivasti paikalle 11:50 ja eikun jonottamaan ilmoittautumistiskille ja sen jälkeen numerotiskille. Olin peräti kolmas paikalle ehtinyt, mutta nopeasti jono selän takana piteni. Kun sitten pääsin vuoroon sain komennon siirtyä suoraan numerotiskille sen tädin paikkeille joka kykeni suoritumaan 110$ putsausoperaatiosta. Tehtävän mielenkiinnon lisäämiseksi maksoin summan osamaksuina kahdella eri valuutalla orastavan käteispulan ennakoimana eli 80$ ja 25e, jolla numerolappu kuitenkin heltisi. Halvempi osallistumismaksu olisi vaatinut pysyväisluontoisempi katuosoite Jordaniassa kuin Hotelli Murju.



Järjestelyt siis toimi vaikkakin kaukana suurten maratonien rutiineista. Järjestelijöistä tämä yksi täti siis osasi hommansa ja toimi samalla myös kaikenkattavana tietotoimistona. Kaikki muut apupojat sen sijaan toimittivat lähinnä käsien levittelijöiden virkaa tai siirtelivät tyhjiä pahvilaatikkoja pisteestä A pisteeseen B. Ainakaan kovin vähän kukaan tuntui oikeasti tietävän mistään mitään vaan kaikki kysymykset päätyi lopulta yhteen ja samaan toimistotätiin. Sain kuitenkin vahvistuksen että maratonin lähtö on tosiaan aikaistettu 7.45 -> 7.00, kuten matkatomiston Nelly jo sähköpostilla lmoitti silloin kun oli yrittänyt tarjota parempaa hotellia ja privaattikuljetusta maalipaikoilta lentokentälle. Tarjoukseen, josta olin kieltäytynyt vakaasti uskoen oman hotellivalintani ja sen logistiikkan paremmuuteen. :-)

Loppupäiväksi sitten kaupungille, mikä tai missä se sitten olisikaan. Kerroin taksikuskille osoitteeksi downtown ja päädyin hämärälle kauppakadulle jonnekin rotkolaakson pohjalle. Basaari-alueelta löysin euron pyyhkeen sekä litran mansikoita, mistä ilostuneena unohdin tinkimisen ja niitä mussuttaen kapusin sitten ylärinteen suuntaan. Sieltä löytyikin sopiva italialaisen ravintolan, Lacalle, jonne perustin tilapäisen toimistoni ja aloin ruokailun lomassa piirteleen punakyllä merkintöjä matkalukemiseksi ottamaani Orsonin väitöskirjaan.



Tässä vaiheessa alkoi sitten hieman käteispula iskemään, varsinkin kun kumpkikaan löytämäni automaatti ei huolinut pankkikorttiani ja pankitkin olivat jo menneet kiinni. Joten toiseksi viimeisellä 50e setelilläni (sillä ehjemmällä) ostamaan matkamuistoja ja postikortteja pyytäen vaihtorahat dinaareina. Vaihtokurssista ensin hieman neuvoteltuani akuutti käteispula hieman helpotti ja ainakin taksirahat oli kasassa.

Orsonin työkin tuli valmiiksi joten mansikoita popsiessani hankkiuduin taksitolpalle ja takaisin hotellille. Kaiken epämääräisyyden keskellä päätin pyytää taksia ajamaan ensin maratonin lähtöpaikalle, jonne olisi ohjeet niin englanniksi kuin arabiaksi. Kuskin kilautettua kaverille se oletettu maratonin lähtöpaikka löytyi. Ehkä. Eri paikka kuin missä olin aamulla käynyt lenkillä, mutta nyt edes sillä suunnalla. Sitten kuski päätti lähteä maaseutukierrokselle esitellen muita Mar Al Hammanin nähtävyyksiä, mistä aloin ottaan kierroksia koska se ei kuulunut diiliin. Tiukan neuvottelun ja uuden kaverille kilauttelun jälkeen palattiin uudestaan sinne maratoni- lähtöpaikkaan ja lopulta löydettiin myös aamulenkillä tutuiksi tulleiden sivukatujen kautta takaisin hotellille. Nojoo, enköhän mä aamulla sitten klo 7.00 sinne jotenkin itseni löytäisi.

Loppuilta kului hotelli-Murjussa lepäillen rauhallista TV-viihdettä (Meren Raivo) katsoen ja siihen lopulta simahtaen. Sain jopa nukuttua ehkä 4 tuntia kunnes heräsin aamuyöstä joskus klo 3 aikoihin. No ainakaan ei tulisi kiire lähtöviivalle (tai niin ainakin luulin). Jossain vaiheessa erehdyin kurkkaamaan ikkunasta ulos, missä oli sellainen kostean tuulinen kolea sumusää. Ei siis olisi mikään kiire kisapaikoille sortseissa ja T-paidassa hytisemään.

Kisapäivä

Lopulta 6.30 lähdin käppäilemään. Kevyt lenkki kohti oletettua lähtöpaikkaa hernerokkasumussa. No eihän sieltä mitään löytynyt. Matkan varrella joku motskaripoliisi viittilöi jotain, en tiedä miksi. Liekö halunnut neuvoa (tai jopa tarjoten kyytiä lähtöviivalle), en jäänyt kyseleen kun se täpinöissään sammutti menopelinsä siihen eikä meinannut saada sitä käyntiin ja mulla alkoi oleen hieman kiirus sinne lähtöpaikalle joten jatkoin hölkkäilyä. Piti kuitenkin saada varustekassikin vielä narikkaan ennen starttia.

No ei sieltä hernerokkasumun keskeltä löytynyt yhtään mitään ja sitten alkoi jo pieni epätietoisuus vallata mielen. Päätin lähteä moottoritielle ja arvoin suunnan kohti kuollutta merta. Lähtöön oli enää noin vartti aikaa, ja sinne suuntaan joka tapauksessa olisi tarkoitus juosta. Bussejakin näytti menevän ohitse siihen suuntaan (taisi olla niitä 10km juoksijoita joita kuskattiin sinne 40km hujakoille). Lopulta vastaan tulikin jotenkin tutun näköinen paikka, ja kas, sieltä sumun keskeltä löytyikin juoksijoita ja lähtöpaikka.

Repunkin melkein ehdin saada narikka-auton lavalle, mutta se lähtikin liikkeelle suoraan nokkani edestä minusta ja repustani välittämättä. En viitsinyt lennosta heittää reppuani kyytiin, tiedä mihin paikallisen poikakoulun kevätmyyjäisten lahjoituskasaan se olisi joutunut. Myös päällä ollut pitkähihainen piti vielä tunkea sinne reppuun ensin. Yritin sitten kysellä muilta kenelle repun voisi antaa, mutta pääosa oli Ammanissa asuvia paikallisia tai ulkomaalaisia. Heillä kaikilla tuntui olevan oma huoltologistiikkansa. Tai sitten eivät vain luottaneet järjestäjien narikkapalveluun. Höh.

Näitä käsiä levitteleviä apuri-kloppeja kyllä löytyi seisoskelemassa tai antamalla naureskellen hyödyllisiä vinkkejä tyyliin "selkään vaan ja menoksi". Joopa joo. Mielelläni kuitenkin juoksisin ilman reppua, silläkin riskillä että joutuisin sitten juoksemaan koko loppuelämäni ilman tätä kyseistä reppua. Näille klopeille en sitä kuitenkaan halunnut antaa. Lopulta bongasin itse pääkihon lähtöviivan tuntumasta minuutteja laskemasta ja selitin asiani. Hän osoitti apurinsa, Muhadin, jolle minä ja joku kiinalainen kaveri sitten lahjoitimme kassimme siinä uskossa että ne löytäisivät tiensä sinne Kuolleen Meren äärelle. Olihan kassissa kuitenkin loput vähäiset käteiseni, kännykkä ja hotellin avain. Tässä vaiheessa lähtöön oli ehkä 3 minsaa aikaa, joten eikun Mopsi tulille ja pari pikaista kuvaa lähtötunnelmista. Ajoitus oli ainakin kaikin puolin tehokas - ei ollut turhaa joutoaikaa hytistä paikallaan. :-)



Maraton

Juoksijoita oli reilu 100, ei siis mitään ruuhkia. Kysyin kiinalaiselta tavoiteaikaa provosoiden että "three or four hours?" mutta kertoi olevan enempi niitä viiden tunnin miehiä joten sanoin "bye bye" ja "see you at the dead sea then". Kärkijoukko lähti pian menemään ja totesin että se vauhti on mulle vähän liian reipasta. Parin kilsan kohdalla tilanne asettui siihen että kärki katosi horisonttiin eikä enää takanakaan kuulunut ääniä. Juoksisin loppumatkan siis käytännössä yksin.

Alunperin tavoitteenani oli vain "juosta", siis lenkkeilyvauhtia tai ainakin riittävän kevyesti. Asenteella että turha edes yrittää mitään huipputulosta kun tiedän että kintuista ei vauhtia kuitenkaan tulisi löytymään ja vatsakin oli vähän tööt. Mutta rataprofiili teki ikävän kepposen tarjoten alamäkeen hyvät alkuvauhdit ihan pyytämättä luoden virheellisen kuvitelman että johonkin hyvään aikaan voisi päästäkin. Turha luulo.

Eka 20 kilometriä oli pelkkää alamäkeä. Siis sellaista juostavaa, mutta aivan selvää alamäkeä kuitenkin, jossa ei tarvinnut juuri töitä juoksun eteen tehdä, sen kuin vaan rullasi menemään. No vauhtikin oli sitten sen mukainen, 4:06 min/km. Koiville se tietysti kävi koska hieman eri lihaksia joutui käyttämään mitä normaalisti ja tämä varmaan jollain lailla tulisi lopussa ilmenemään.



Maisemat oli hulppeita mutta karuja, itse tie oli nelikaistainen serpentiiniä muistuttava moottoritie alas kohti kuollutta merta, joka on maan matalimmassa kohtaan, 427m merenpinnan alapuolella. Juomapisteitä oli tiuhaan ja aina välillä sain kannustusta tyyliin "excellent excellent", mutta aina välillä sitten ohikulkevien autojen ja bussien ikkunoista huudeltiin mitä milloinkin, lähinnä jotain epämääräistä mölinää. Jossain kohdassa jopa joku kloppi tuli rinnalle juokseen spurtteja ja näyttelemään läkähtynytttä. Aika pateettista touhua, vähän kuin HCM:n reitillä pahimmat irvailijat taannoin.

Juoksu sinänsä sujui kuitenkin ilman ongelmia, vain vatsa oli ollut hieman kuralla muutaman päivän ja se oireili siihen malliin että aloin jo mallaileen minkänäköiseen puskaan voisi hypätä jos niikseen tulisi. Mieltä kaivoi myös, että löytäisinkö varustereppuni maalipaikoilta. Olihan siellä vaihtovaatteiden lisäksi kuitenkin hotellin avain, kännykkä ja vähäiset käteiseni, jotka olisivat varsin hyödyllisiä huomioiden loppupäivän tiukka aikataulu.

Puolimatka taittuikin hyvässä n. 1.27 ajassa, joten pakkohan sitä oli sitten katsoa mihin eväät riittäisi. Siitäkin huolimatta että kyllähän sitä järjen olisi pitänyt sanoa että tätä vauhtia pitäisi kulkea tasaisella jos hyvää aikaa meinaisi. Reitin alamäet kuitenkin loppui (tai siltä se juoksijasta ainakin tuntui) ja tasaisella sitä vauhtia ei sitten tosiaan enää löytynytkään, kuten ennakkoon olin arvellut. Vauhti lässähti puolimatkan jälkeen sinne 4:27 min/km tasolle ja sitä rataa. Eli enkkavauhtia ei enää menty missään nimessä, mutta ihan hyvään tulokseen olisi vielä mahdollista joten jatkoin kevyttä puristamista.



Juoksuni taitekohta taisi olla jossain 28 km kohdalla, jossa otin järjestäjältä banaanin puolikkaan, koska jossain vaiheessa sitä energiaa pitäisi kuitenkin saada sanoi vatsa mitä sanoisi. Tästä sitten pari kilsaa ja vatsa antoikin vastineensa: yhteistyö- ja avuntosopimus oli sanottu irti. En enää pystynyt pidättelemään - reippaalla loikalla lähimpää pusikkoon, housut kinttuun, pyllistys sopivaksi katsottuun ilmansuuntaan ja vetelät puskiin. Onneksi oli muutama pala paperia joilla sai pahimmat roiskeet siivottua ja eikun takaisin tielle ja menoksi.

Tämän jälkeen meno olikin sitten aika tahmeaa. Varsinkin viimeiset 10 km ei tuntunut enää jalka nousevan, ei ollut energiaa eikä enää mitään motivaatiota edes yrittää. Sen kun hölköttelin ja vauhti putosikin sinne 5:00 ja lopulta jopa 5:30 tasolle. Viimeiset 10 km oli sitten tämä Fun Run juoksijoiden pätkä, jolla selkä edellä vastaan alkoi tulemaan niitä jotka oli pysähtynyt joka siunatun kilometritolpalle poseeraan kuvia ottamaan. Yleensä kiinalaisia. Ja näitä 10km juoksijoita olikin sitten tuhansia. Massoja kisassa siis löytyi mutta lähinnä tältä 10 km matkalla. Olipa siellä myös kamelikyytiä, jos oikein tiukkaa tekisi, mutta jatkoin kuitenkin juoksujalan.



Maaliin pääsin ja tulos oli oman ajanottoni mukaan vähän alle 3:17. Järjestäjät ilmeisesti ensin missasivat maaliin tuloni kun joku juoksi perään numerolappua katsomaan ja ilmeisesti sitten kirjasi tämän ajan sinne tilastoihin. No samapa tuo puoli minuuttia sinne tänne ei paljon haittaa. Kovimmat juoksijat olivat olleet 50 km Ultralla. Muistankin jossain 25-30 km välillä takaa tulleen juoksijan näköisiä kavereita ohi sellaista haipakkaa että luulin aluksi 10km kärkiporukaksi. Ilmeisesti olivat kuitenkin nuo kaverit jotka alittivat 3 tuntia, 50 km matkalla! Vai mitä sanotte kärkikolmikon ajoista:
Marathon 42km

2:28:26 Ayman Hussein 
2:29:55 Omar Al Zboon
2:30:32 Ali Issa

Ultra Marathon 50 Km

2:50:57 Muthqal Abbadi, Jordan
2:57:09 Fathi Aldayat, Jordan
2:58:55 Mossab Ahmad, Jordan




Omat fiilikset olivat lähinnä että eipä minusta enää maratoonariksi ole kun ei kestä vatsa, ei pää, eikä löydy edes vauhtia. Kisan jälkeen sitten Kuolleeseen mereen pulahtamaan enimmät hiet ja harmitukset pois, varusteiden vaihto ja ensimmäisellä mahdollisella bussilla takaisin tulosuuntaan eli Ammanin suuntaan. Tällä kertaa bongasin lähtöpaikan ja osasin pyytää kuskia pysäyttämään sellaisessa paikassa, josta varmasti löytäisin tieni takaisin hotelliini. Siellä hyvin pikainen suihku, jolla enimmät suolat pois iholta pois sen mitä tulikuumalla suihkulla pystyi, ja sitten kohti lentokenttää.



Kaiken kaikkiaan oli kohtalaisen tiukka päivä:
07.00 Maraton-startti (Amman)
10.17 Maraton maalissa (Dead Sea)
10.30 Kuolleen meren kelluntaa
11.00 Bussilla Ammaniin
12.00 Hotellilla
13.00 Lentokentällä (kunnon pihvi!)
16.00 Austrian airlines (Zhentianin gradu matkalukemisena)
19.00 Wien
22.00 Unten mailla
Seuraavana päivänä sitten turistina käpyttelemässä Wienin katuja ja illaksi Suomeen. Pohkeet ovat olleet sittemmin aika tööt ja lopulta myös katupölystä karheutunut kurkku äityi tiistaina jonkinlaiseksi flunssaksi ja kuumenkin lopulta lykkäsi sitten torstai-iltana. Ehkä alkuviikosta voisi 10 päivän palautumisen jälkeen pikkuhiljaa alkaan taas treenaan kohti seuraavaa koitosta.

Mitä tästä jäi käteen mitalin lisäksi? No ainakin tuli juotua lasi viiniä Wienissä, Sacher-kakkua kahvin kera, sekä lounaaksi Wiener-leike orginaaliversiona. Eiköhän tämä Sacher-kakku ollut kuitenkin hyvin ansaittu... näihin kuviin ja näihin tunnelmiin... :-)



Jälkikirjoitus

Tarina on omistettu isoäidilleni Hellä Fräntille (9.9.1920-18.3.2013), jonka hautajaiset olisivat olleet juoksua seuraavana päivänä Lapualla.

14.4.2013, PF