Burnout eli työuupumus on vakava, työssä kehittyvä krooninen stressioireyhtymä. Yleensä sen oireet jaetaan kolmeen ryhmään (esim. [VV??]):
Työuupumus syntyy jatkuvasta stressistä ja pitkään kestäneestä epäsuhdasta ihmisen ja hänen työnsä välillä. Sairaalloinen uupumus voi johtaa pitkittyessään vakavaan masennukseen ja voi olla vaaraksi myös fyysiselle terveydelle. Vakavaan työuupumukseen liittyy myös itsetuhoisia ajatuksia. Hoitamaton työuupumus tai puolityöhön jäänyt toipuminen voivat johtaa krooniseen masennukseen ja työkyvyttömyyteen.
Burnoutin ensimmäisiä oireita ovat yleensä unihäiriöt. Uupunut ei saa millään unta tai herää keskellä yötä pohtimaan päällekaatuvia ja tekemättömiä töitä. Univaikeudet aiheuttavat pian muita fyysisiä oireita. Tyypillisiä oireita ovat esimerkiksi (mm. [HL??, VV??]):
Myös käyttäytymisessä tapahtuu muutoksia kuten
90-luvulla tehdyn Työterveyslaitoksen tutkimuksen [KT97] mukaan noin puolet työssäkäyvistä suomalaisista koki jonkinasteista työuupumusta. Vakavaa uupumusta poti 165 000 suomalaista. Tämän tutkimuksen valossa työuupumus oli hieman yleisempää naisilla kuin miehillä. Riski lisääntyi jonkin verran iän myötä, mutta myös työuransa alussa olevilla oli suurentunut riski.
Eri työaloista suurin työuupumusriski oli tietotekniikka-alalla. Tärkeimpänä selittävänä tekijänä pidettiin tiedon ylikuormaa sekä vaikeutta hallita jatkuvasti uusiutuvaa tietoa.
Yleisintä burnout oli työpaikoilla, joiden henkilökuntaa oli supistettu sekä yli 50-tuntisia työviikkoja tekevillä.
Hakasen [JH99] tutkimuksessa analysoitiin useissa työuupumusprojekteissa kerättyä aineistoa. Tavoitteena oli selvittää erityisesti, mitkä ihmisryhmät olivat alttiimpia työuupumukselle. Tutkimus osoitti, että työuupumus oli jokseenkin yhtä yleistä naisilla ja miehillä. Uupumuksen ilmenemisessä oli kuitenkin eroja. Naisille oli tyypillisempää uupumisasteinen väsymys, kun taas kyynistymistä esiintyi hieman enemmän miehille.
Koulutus ja tutkimus olivat yksi viidestä alasta, joilla työuupumus oli yleisintä. Tällä alalla ei nais- ja miestyöntekijöiden välillä ollut mitään eroa työuupumuksen yleisyyden kuin sen ilmenemistapojen välillä. Työuupumus ilmeni ennen kaikkea uupumusväsymyksenä. Myös ammatillisen itsetunnon heikkenemiseen liittyvät ongelmat olivat yleisiä.
Eläketurvakeskuksen tutkimuksessa [HM01, ET01] havaittiin, ettei terveystottumuksilla ollut mitään näkyvää merkitystä työuupumuksen kannalta. Liikuntaharrastuksilla, tupakan ja alkoholin käyttötottumuksilla ei ollut vaikutusta työuupumuksen synnyssä. Tutkimuksen tekijöiden mukaan työuupumuksen merkittävimmät syyt löytyvät työstä ja työympäristöstä, mutta todennäköisesti persoonallisuuteen ja työelämän ulkopuoliseen elämään liittyvillä asioilla on jonkinlainen vaikutus koko prosessissa.
Vanhemmissa tutkimuksissa stressin ja työuupumuksen syitä etsittiin nimenomaan yksilöstä ja monet lähteet luettelevat riskipersonan piirteitä. Esimerkiksi joissain liike-elämän stressinhallintaoppaissa (esim. [SH??]) puhutaan ns. A-tyypin persoonallisuudesta, jolla on monikertainen sydäninfarktin riski. Tälle ihmistyypille ovat ominaisia kilpailullisuus ja pyrkimys olla muita parempi. Myös kiire, vihamielisyys, kärsimättömyys sekä pakkomielle tehdä aina vain enemmän ja enemmän entistä lyhyemmässä ajassa ovat näille ihmisille tyypillisiä.
Veijolan [TV01] mukaan burnout iskee ensinnä aina parhaisiin työntekijöihin, jotka pistävät itsestään eniten peliin. He ovat tunnollisia, täsmällisiä, ahkeria ja luotettavia. He ovat niin velvollisuudentuntoisia, että huolehtivat myös niistä asioista, jotka muilta jäävät tekemättä. Muita usein mainittuja piirteitä ovat mm. [VL??, HS97, MK03]:
Nämä piirteet eivät yksinään aiheuta loppuunpalamista, vaan siihen tarvitaan epäsuhta työn vaatimusten sekä käytettävissä olevien resurssien välillä. Burnoutin vaara on suurin, jos työntekijällä on jatkuvasti liikaa töitä mutta hän ei voi itse vaikuttaa työn määrään. Tällöin ihminen ei pääse toipumaan jatkuvasta stressitilasta, jos hänen on mahdotonta saavuttaa työlleen asetettuja vaatimuksia, vaikka ponnistelisi kuinka paljon hyvänsä. [VL??, AA01].
Erityisesti Aro [AA01] on kritisoinut sitä, että työuupumus nähdään yhä liiaksi yksilöpsykologisena piirteenä. Aron mukaan Työuupumus ei ole yksilön sairaus vaan oire organisaation huonosta voinnista. Paljon on voitettu, kun työuupumuksen riski otetaan työpaikalla asennetasolla vakavasti.
Yliopistolaiset ovat hieman työuupuneempia kuin suomalaiset keskimäärin. Pahimpia syitä ovat riittämätön henkilökunta sekä tulosvastuullisuus. Nuorilla työtekijöillä lisästressiä aiheuttavat määräaikaiset työsuhteet ja vanhemmilla tekniikan kehittyminen. [AP99]
Pirttilä ja Eriksson-Piela ovat tutkineet työuupumusta yliopistolla [PE04]. Erityisen kiinnostavaksi tutkimuksen tekee se, että perustuu Joensuun ja Helsingin yliopistoissa tehtyihin haastatteluihin. Tutkimustuloksista on julkaistu yhteenveto Akatiimissa [AT05].
Ajanpuute on suurin stressiä ja työpahoinvointia aiheuttava tekijä akateemisessa työssä. Opetusvirassa tutkimustyö jää aina opetuksen ja hallinnollisen työn jalkoihin. Pahin paradoksi on, että pätevöitymiskriteerit ja uralla kehittyminen riippuvat lähes kokonaan tutkimuksesta, mutta sille ei riitä aikaa, koska opetus ja hallinto vievät suurimman osan henkisistä resursseista. Opettajien jaksaminen riippuu siitä, paljonko opetusta on, kuinka hyvin sen ehtii valmistella ja kuinka paljon aikaa jää tutkimukselle. Usein väitöskirjaa joutuu tekemään työajan ulkopuolella! Myös opiskelijoista on tullut entistä vaativampia ja sähköposti on lisännyt opettajien ylikuormitusta.
Erityisen huolestuttavana tutkijat pitivät sitä, että työuupumusta pidetään lähinnä yksilön ongelmana. Jopa esimiestasolla uskotaan, että kysymys on liian tunnollisista yksilöistä, jotka uuvuttavat itsensä. Tutkijoiden mukaan kyseessä on kuitenkin ennen kaikkea rakenteelliset ongelmat kuten pienentyneet opetusresurssit, tiukentuneet laatuvaatimukset, kiristynyt kilpailu ja lyhytkestoinen rahoitus.
Burnoutin ensiavuksi määrätään yleensä usean viikon sairasloma. Suomen lainsäädännössä burnout ei kuitenkaan ole sairaus, eikä sen perusteella voi määrätä riittävän pitkää sairaslomaa. Niinpä diagnoosiksi joudutaan määrittämään esimerkiksi masennus. Usein burnoutiin liittyykin masennusta, jonka hoidosta - terapiasta ja lääkkeistä - saattaa olla apua.
Burnoutista toipuminen saattaa kestää hyvin kauan, jos taustalla on vuosia kestänyt liian suuri työpaine [Vei]. Työhön paluu saattaa myös olla vaikeaa, ellei työssä tapahdu mitään muutosta. Useimmiten toipuminen edellyttääkin muutoksia työjärjestelyissä ja mahdollisesti koko työyhteisössä [VV??, TU].
Burnoutin ennaltaehkäisy on aina helpompaa ja halvempaa kuin sen hoito. Erilaisista stressinhallintaoppaista löytyy paljon ohjeita työntekijälle, mutta parhaatkaan ohjeet eivät auta, jos työ on jatkuvasti stressaavaa. On tärkeää muistaa, että satunnainen stressi ei ole vaarallista. Päinvastoin, kohtuullinen työpaine lisää yleensä työmotivaatiota, kunhan paineet eivät pelkästään kasva ja työhön sisältyy myös taukoja, lomia ja kevyemmän kuormituksen jaksoja. [VV??]
Seuraavassa on listattu tekijöitä, joilla voidaan ehkäistä työuupumuksen syntymistä (esim. [VV??]):