Joensuun yliopisto
Tietojenkäsittelytieteen ja tilastotieteen laitos
Kognitiotieteen tutkintovaatimukset Joensuun yliopistossa (vanha tutkintojärjestelmä)
Kognitiotiede on monitieteinen tutkimusalue, joka pyrkii yhdistämään
mm. psykologian, kielitieteen, filosofian ja
tietojenkäsittelytieteen ajattelutapoja poikkitieteellisten ongelmien
käsittelemiseen. Kognitiotieteen tarkoitus on
mallien ja teorioiden avulla kuvata ja selittää tietoilmiöitä,
tiedollisia taitoja ja tietoisuutta sekä yksilöllisellä että
yhteisöllisellä tasolla. Vaikka pääpaino on ihmisen kognition
tutkimisella, myös koneiden ja eläinten
representaatiotoimintojen tutkiminen kuuluu kognitiotieteen piiriin.
Tietotekniikan kannalta tärkeitä erikoisalueita
ovat esimerkiksi käytettävyys, käyttöliittymät, kognitiivinen
ergonomia, opetusteknologia ja tekoäly.
Kognitiotieteen opetus hoidetaan Connet-verkoston kautta Suomen
virtuaaliyliopiston puitteissa. Opetus tuotetaan
pääosin muissa yliopistoissa ja opiskelu tapahtuu modernin
opetusteknologian keinoin. Suoritukset ja
arvosanakokonaisuudet kirjataan opiskelijan omaan yliopistoon.
Joensuun yliopistossa kognitiotiede sijoittuu
tietojenkäsittelytieteen laitokselle.
Joensuun yliopistossa kognitiotiedettä voi opiskella
sivuaineena cum laude approbatur -tasolle asti.
Approbatur
Opetus koostuu teoreettisista ja praktisista osioista sekä
ns. tähtiluennoista. Vuosittain opetettavista kursseista valitaan
vähintään 15 ov:n kokonaisuus, jossa on noin 9 ov teoreettisia
osioita
(sisältäen Johdatus kognitiotieteeseen -kurssin [nykyisin nimellä "KOGP111 Kognitiotiede, ihminen ja
teknologia"]) sekä noin 6 ov
edellä
valittujen kurssien praktisia osioita. Kurssivalikoima ilmoitetaan
vuosittain kognitiotieteen opetusohjelmassa. Kursseja voi korvata
muullakin sopivaksi katsottavalla opetuksella Connetin opettajien
harkinnan mukaan.
Cum laude approbatur
Opetus koostuu teoreettisista ja praktisista
osioista sekä ns. tähtiluennoista. Cum laude approbatur koostuu
kognitiotieteen approbaturista ja 20 ov:sta kognitiotieteen
cum laude -tasoisia opintoja. Vuosittain opetettavista kursseista
valitaan vähintään 20 ov:n kokonaisuus, jossa on noin 10 ov
teoreettisia osioita sekä noin 10 ov edellä valittujen kurssien
praktisia osioita. Kurssivalikoima ilmoitetaan vuosittain
kognitiotieteen opetusohjelmassa. Kursseja voi korvata muullakin
sopivaksi katsottavalla opetuksella Connetin opettajien harkinnan
mukaan.
Päivitetty viimeksi: 10.12.2007
Jorma.Sajaniemi@Joensuu.Fi