Tietoverkot oppivassa organisaatiossa

• Tämän kurssin nimenä on "Tietoverkot oppivassa organisaatiossa".
• Kurssilla perehdytään tietoverkkojen hyödyntämiseen oppivan organisaation näkökulmasta. Kurssi antaa valmiudet soveltaa verkkoteknologiaa organisaation viestinnässä sekä itse toiminnan kehittämisessä, esimerkiksi erilaisten yhteistoiminnallisten menetelmien tukena.
• Kurssin järjestää Joensuun yliopiston Tietojenkäsittelytieteen laitos, joka on osallisena OPM:n rahoittamassa, kahdeksan suomalaisen korkeakoulun muodostamassa verkostoyliopistohankkeessa, ns. Connet-verkostossa. Verkoston tarkoituksena on järjestää Suomen virtuaaliyliopiston puitteissa kognitiotieteen, kognitiivisen tietoteknologian ja kognitiivisen teknologian tieteellistä koulutusta. Päämääränä on saada koulutettua asiantuntijoita vaativiin tietoyhteiskunnan tehtäviin.
• Kurssin teknisestä toteutuksesta, s.o. digitoinnista, on huolehtinut sisältötuotantotehdas Cadimef Joensuun Tiedepuistossa.
• Tämä kurssi jakautuu teoreettiseen ja käytännölliseen osuuteen. Teoreettinen osuus muodostuu tästä videokurssista oheislukemistoineen ja käytännöllinen osuus ryhmätöistä, joiden aiheita voi kysyä kurssin järjestäjältä. Kurssilla kerrotaan, mitä ovat oppivat organisaatiot ja mitä ovat tietoverkot sekä esitellään työkaluja, jotka tukevat tietoverkkojen hyödyntämistä.
• Kurssin pääpaino on verkkotyökalujen käytössä. Kerromme, mitä ovat verkkotyökalut ja miten niitä käytetään, webbi-selaimet, sähköposti, erilaiset dokumentointimuodot (.doc, .rtf, .html, .jpg, .pdf, ...), ryhmätyöohjelmistot, videoneuvottelujärjestelmät jne. Tavoitteena on, että teoreettisen osuuden suorittamisen jälkeen opiskelijoilla on valmiudet aloittaa ryhmätöiden tekeminen.
• Esittelemme myös sellaisia ryhmätyövälineitä, joita kurssilla annettavien ryhmätöiden suorittamisessa (laitteiston kalleuden tms. syiden vuoksi) voi olla mahdoton käyttää. Tärkeää on kuitenkin, että opiskelijat tulevat edes tietoisiksi siitä, mihin voisi olla mahdollisuus.
• Käytännöllisessä osuudessa opiskelijoista muodostetut 2-3 hengen ryhmät soveltavat teoriaa ja käyttävät esiteltyjä työkaluja ja menetelmiä opettajan antamien aitojen tutkimusongelmien (1-3 kpl/ryhmä) ratkaisemisessa. Opettaja toimii tutorina.
• Aitojen tutkimusongelmien luonteeseen kuuluu, että itse ongelma saattaa muuttua tai peräti vaihtua toiseksi tutkimusprosessin aikana, joten on tärkeää, että opettaja pystyy seuraamaan (esim. WebCT:ssä) opiskelijoiden ryhmätyöskentelyn etenemistä.
• Koska tietoyhteiskunta ja siinä toimimiseen tarvittavat välineet muuttuvat nopeasti, tämä kurssi on rakennettu helposti vaihdettavista moduleista. Tämä mahdollistaa sen, että ennen pitkää on mahdollista suorittaa kurssi suorittamalla teoreettinen osuus milloin ja missä tahansa - siis ajasta ja paikasta riippumatta - ja kun ilmoittautuneita ryhmätöihin on kerääntynyt tarpeeksi, annetaan ryhmälle tehtävä.
• Ne, jotka haluavat palauttaa mieliin tällä luennolla käsiteltyjä asioita, voivat löytää tähän luentoon liittyvän PowerPoint-esityksen Internetistä, osoitteesta www.cs.joensuu.fi/pages/marjomaa/oppiva/luento.ppt
• Esityksen seuraamiseksi omalla koneella on tietysti oltava PowerPoint-ohjelma.
• Tässä esityksessä annetut Internet-osoitteet on syytä tarkistaa linkkilistalta, jota pyrin pitämään ajan tasalla osoitteessa www.cs.joensuu.fi/pages/marjomaa/oppiva/opplinks.htm
• Jos nuo www-osoitteet eivät toimi, kannattaa yrittää löytää vastaavat sivut osoitteesta www.cs.joensuu.fi/ ja sieltä kohta "Opetus" ja "Kognitiotiede" jne. Myös osoitteesta www.virtuaaliyliopisto.fi/osahankkeet/connet/ pitäisi löytyä linkit tämän kurssin materiaaliin.
• Tarkastelemme ensin lyhyesti, mitä ovat oppivat organisaatiot. Aiheeseen löytyy kirjastoista ja Internetistä paljon hyviä johdantoja. Tällä luennolla käytämme pohjana Educa-Instituutin toimitusjohtaja Heljä Hätösen kirjoitelmaa, joka löytyy Internetistä. Internet-osoite, kuten muidenkin tässä esityksessä lähdeaineistona käytettyjen dokumenttien Internet-osoitteet tai kirjallisuusviitteet, löytyvät tämän kurssin PowerPoint-esityksestä.
• Seikkaperäisemmin tätä asiaa käsitellään Helsingin yliopiston ja Lapin yliopiston järjestämällä kurssilla Organisaatiot ja moderni viestintä, joka myös on osa Connet-verkoston tarjoamaa koulutusta.
• Tämän jälkeen käsittelemme Organisaation mallintamista. Käymme lyhyesti läpi organisaation johtamisen, prosessimallinnuksen, mind mapping -tekniikan ja metadatan käsitteen.
• Sen jälkeen puhumme infoähkystä, tiedon hankinnasta ja sen hallinnasta. Jussi T. Koski on julkaissut aihepiiristä keskustelua herättäneen kirjan Infoähky ja muita kirjoituksia. Kirjassa esitettyjä ajatuksia käsittelee myös Kai Ekholm mainiossa kirjassaan Elämäsi 20 seuraavaa vuotta tietoyhteiskunnassa. Lähestymme asiaa jälkimmäisen teoksen pohjalta.
• Kasvatustieteellisesti tämän kurssin aihepiiri on mielenkiintoinen ja melko uusikin. Verkkopedagogiikasta ilmestyi ensimmäinen kirja suomeksi vasta 1997, Erno Lehtisen toimittama Verkkopedagogiikka. Sittemmin on ilmestynyt myös yksi monografi, Kari Kiviniemen kirjoittama tutkimusraportti Johdatus verkkopedagogiikkaan.
• Tämän luennon loppupuolella käsittelemme lyhyesti Internetiä ja muita tietoverkkoja. Esityksen jälkeen demonstroimme ryhmätyönä tehtyä suunnitelmaa Connet-verkoston intranetiksi. Siinä käytetään ongelman ratkaisemiseksi erilaisia verkkotyövälineitä.
• Educa-Instituutin toimitusjohtaja Heljä Hätönen on kirjoittanut lyhyen, selkeän johdatuksen oppiviin organisaatioihin (Internet-osoite löytyy PowerPoint-esityksestä). Tässä esiteltävät asiat pohjautuvat Hätösen tekstiin.
• Käsitettä "oppiva organisaatio" ovat ensimmäisinä käyttäneet Bob Garratt (1987) ja Peter Senge (1990). Sengen mukaan oppiva organisaatio on sellainen organisaatio, jossa ihmiset koko ajan kehittävät kapasiteettiaan saadakseen aikaan haluamiaan asioita. Organisaatiossa rohkaistaan ja sallitaan yhteistoiminnallinen tavoitteiden muodostus ja ihmiset koko ajan oppivat oppimaan yhdessä. Näin toimien kehitetään kykyä vaikuttaa omaan tulevaisuuteen eikä keskitytä vain säilymiseen tai sopeutuvaan oppimiseen.
• Suomessa Urpo Sarala on ottanut oppivan organisaation käsitteen käyttöön jo vuonna 1988 ilmestyneessä kirjassaan Kohti oppivaa organisaatiota. Sarala toteaa, että nopeasti muuttuvat markkinatilanteet ja nopea yhteiskunnallinen kehitys ovat muokanneet organisaatioteorioita ja organisaation kehittämistä koskevia käsityksiä. Organisaatiota on yhä enemmän alettu pitää oppivana järjestelmänä.
• Osaamisessa ei ole kyse ensisijassa yksilön tiedoista ja taidoista. Organisaatiotoiminnassa kyse on useiden henkilöiden oppimisesta sekä heidän osaamisensa yhdistymisestä. On alettu pohtia, miten organisaatio oppii kollektiivina ja miten tätä oppimistapahtumaa voitaisiin hallita ja edistää. Toisin sanoen, oppiminen ei rajoitu ainoastaan siihen, että reagoidaan ulkoisiin muutoksiin, vaan - kuten Sarala (1988) toteaa - organisaation katsotaan voivan myös muuntaa, paitsi itseään, myös osaltaan sitä ympäristöä, jossa se toimii.
• Myöhemmin Sarala on tarkastellut oppivaa organisaatiota erityisesti ryhmän toiminnan näkökulmasta. Hänen mukaansa oppiminen ei ole vain tiedon varastointia, vaan elävä toiminnan kehittämisprosessi. Yhteistoiminnallinen ryhmä muodostaa silloin oppimiskeskeisen työyhteisön. Sen jäsenet tukevat ja auttavat toisiaan ja ponnistelevat yhteistuumin muodostettuja tavoitteita kohti.
• Yksilön työ saa parhaan merkityksen vasta yhdistyneenä oikeassa suhteessa muiden työhön. Tällöin voidaan puhua ryhmäoppimisesta. Se on synerginen kokonaisuus, jolloin yksilöiden oppiminen yhdessä muodostaa uuden ainutlaatuisen kokonaisuuden.
• Ryhmäoppimista ei voi harjoitella yksilöllisesti. Se tapahtuu ja mahdollistuu vasta tilanteissa, joissa ryhmän jäsenet ovat tavoitteellisessa ja säännöllisessä yhteistyössä riittävän pitkään. Muuntumis-, kehittymis- ja oppimiskykyisten ryhmien on sitten yhdessä muodostettava laajempi kokonaisuus - organisaatio, jonka on myös kokonaisuutena oltava muuntumis- ja kehittymiskykyinen. Tällaisesta organisaation toimintatavasta on alettu käyttää nimitystä oppiva organisaatio. Tällä käsitteellä tarkoitetaan sellaista organisaation toimintatapaa, jossa toimintaa kehitetään koko ajan muuttuvien tarpeiden mukaan ja henkilöstön yhteisen tahdon ohjaamana. (Sarala, 1993)
• Tiivistetysti sanoen: Oppiva organisaatio on organisaatio, jolla on kyky luoda, hankkia ja siirtää tietoa sekä muuttaa omaa käyttäytymistään uuden tiedon ja uusien käsitysten mukaan.
• Seuraavaksi tarkastelemme lyhyesti oppivan organisaation ydinhaasteita Heljä Hätösen esityksen pohjalta.
• Oppivan organisaation ydinhaasteista ensimmäinen on Tosiasioiden tunnistaminen ja visiointi. Visio voidaan havainnollistaa seuraavalla esimerkillä:
• Kolme muuraria tekee töitä. Paikalle osuus utelias turisti, joka kysyy, mitä miehet ovat tekemässä. "Panen tiiliä päällekkäin", kuvailee työtään yksi. "Teen seinää", ilmoittaa toinen. Kolmas näkee työnsä aivan toisin: "Rakennan katedraalia."
• On vaikea ajatella organisaatiota, jolla ei olisi tulevaisuuteen suuntautunutta näkemystä toiminnastaan. Yhteinen päämäärä ja visio saavat ihmiset oppimaan ja pyrkimään parhaaseen suoritukseen. Ongelmana on usein se, miten näkemykset visioista saadaan kaikkien työntekijöiden yhteisiksi visioiksi. Ensimmäinen askel yhteistä visiota kohti on luopuminen siitä perinteisestä käsityksestä, että visiot tulee "antaa" ylhäältä valmiiksi. Olennaista on, että organisaatiossa puhutaan yhteisestä visiosta, keskustellaan mahdollisista näkemyseroista ja synnytetään näiden keskustelujen kautta yhteistä näkemystä toiminnan tulevaisuudesta.
• Oppivan organisaation ydinhaasteista toinen on Työkulttuuri ja ilmapiiri. Oppivassa organisaatiossa korostetaan yhteisvastuuta ja jatkuvaa oppimista. Näin ollen johtaja ei ole enää yksin se, joka määrää, mitä ja miten tehdään, vaan työntekijät entistä enemmän yhdessä osallistuvat työn suunnitteluun ja kehittämiseen. Työkulttuurin kehittämiseen sisältyvät johtamiskulttuurin uudistaminen sekä eri tahojen välisen tiedonkulun kehittäminen. Organisaatio voi hakea kokemuksia ja oppia ulkopuolisilta tahoilta, se etsii parhaita ratkaisuja, joista se voi itse oppia.
• Kolmas oppivan organisaation ydinhaasteista on Laatu, tuottavuus- ja toimintaprosessit. Organisaatiossa tulee aikaansaada sellainen tapa toimia, joka tuottaa laadukkaita palveluita ja tuotteita. Toimintatavan tulee olla helposti ohjattava ja riittävän ennustettava. Myös organisaation toiminnan kokonaisuuden, ns. työketjujen tulee olla tarkoituksenmukaisia ja yksityiskohdiltaan mietittyjä. Näin ei tehdä hukkatyövaiheita ja työskentely on tuottavaa. Laatua ja toimintaprosesseja tulee kehittää jatkuvasti. Jatkuva parantaminen on osa kaikkien työntekijöiden työskentelytapaa.
• Neljäs oppivan organisaation ydinhaasteista on Kehittäminen ja verkostot. Jatkuva kehittäminen toteutuu useimmiten tiimityön kehittämisellä ja yhdessä toimien. Kehittämisellä pyritään organisaation madaltamiseen ja työntekijöiden valtuuksien lisäämiseen. Verkostojen kehittäminen merkitsee yhteyksien kehittämistä eri tahojen kanssa. Näitä tahoja voivat olla toiset organisaatiot, päätöksentekijät, oppilaitokset, asiakkaat jne.
• Viides oppivan organisaation ydinhaasteista on Oikean oppimisnäkökulman löytäminen. Oppivassa organisaatiossa jo nimensäkin mukaisesti korostetaan oppimista. Se merkitsee mm. sitä, että- Työn ja organisaation tulevaisuutta pohditaan osaamisen näkökulmasta
• Tietotaitoa levitetään kaikkialle organisaatioon
• Työ nähdään oppimisympäristönä, olennaista on oppia omista, asiakkaiden ja muiden työntekijöiden kokemuksista
• Kyseenalaistetaan organisaation toimintatapoja ja omia toimintatapoja
• Kehitetään omaa työtä yhteistoiminnassa muiden kanssa
• Olennaista on, että oppiminen yhdistetään organisaation toiminnan tavoitteisiin ja strategioihin. Oppiminen voidaan yhdistää itse "tuotantoprosessiin", se ei siis vie enemmän aikaa kuin itse palvelun tuottaminen.
• Oppivan organisaation ydinhaasteista kuudes on Joustavuus ja moniosaaminen. Joustavuudella ja moniosaamisella mahdollistetaan selviytyminen ja nopea reagoiminen yllättäviin tilanteisiin ja muutoksiin. Moniosaaminen tarjoaa työntekijälle työn vaihtelevuutta ja uuden oppimisen mahdollisuutta sekä lisää ns. työmarkkinakelpoisuutta myös tulevaisuuden tilanteisiin.
• Seuraavaksi käsittelemme organisaation ja sen toimintojen mallintamista.
• Organisaation mallintamisessa ei periaatteessa ole kyse sen enempää eikä vähempää kuin minkä tahansa objektin (tai "entiteetin") mallintamisessa. Sanoja "malli" ja "mallintaminen" käytetään tieteellisessä terminologiassa ja arkipuheessa monella eri (keskenään ristiriitaisellakin) tavalla, mutta tässä yhteydessä mallintamisella tai mallien rakentamisella tarkoitetaan fiktiivisen tai todellisen organisaation ja sen toimintojen kuvaamista eri tavoin. Jokainen näistä eri kuvaustavoista tuottaa erilaisen perspektiivin ko. organisaatioon. Näiden perspektiivien yhdistämisellä saadaan aikaan jonkinlainen kokonaismalli ko. organisaatiosta, ja vertaamalla tätä kokonaismallia ko. organisaatioon voi ilmetä esim. sellaisia piirteitä, joita kukaan ei ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi.
• Mietittäessä esimerkiksi, kuinka tietoa tai tietämystä organisaatiossa voitaisiin lisätä lisäämättä tarpeettoman informaation määrää, joudutaan tarkkaan selvittämään, mitkä oppimiseen liittyvät asiat ovat välttämättömiä, mitkä asiaankuuluvia ja mitkä asiat on syytä jättää tarkastelun ulkopuolelle. Tämä tekee ongelman monella tapaa hankalaksi, mutta selkeyttää lähtökohtia.
• Esimerkiksi tietohallinto organisaation osana on hyvin moniulotteinen aihealue. Tietohallintoa voidaan ensinnäkin tarkastella monesta eri näkökulmasta: suhteessa liiketoimintaan, organisaatioon, ihmisiin ja teknologiaan, mutta tietohallinto määrittyy myös organisaation roolin, tavoitteiden ja käytettävissä olevien keinojen kautta.
• Kokkinen, Korhonen, Lehtonen ja Nurmi (2000, http://www.cc.jyu.fi/~tokalmar/tyot2000/C45Tietohallinto.PDF ovat selvittäneet tietohallinnon kokonaiskuvaa liiketoimintaorganisaatiossa. Heidän lähestymistapansa painotti tietohallinnon roolia osana yrityksen liiketoimintastrategiaa sekä tietohallinnon ja johtamisen suhdetta.
• Kokkinen et al. kirjoittavat, että organisatorisesti tarkasteltuna tietohallinto on tukitoiminto, jonka tehtävänä on organisaation tietojenkäsittelyprosessien ja tietoresurssin hallinta sekä liiketoimintaprosessien analysointi ja organisointi siten, että organisaation arvot, liiketoimintaprosessit ja tietojärjestelmät ovat harmoniassa. Tietohallinnon tehtävänä on tukea ja tehostaa toisaalta operatiivisia ydintoimintoja muodostamalla niille eräänlainen läpinäkyvä toiminta-alusta ja toisaalta muita tukitoimintoja, kuten palkanlaskentaa. Tietohallinnon tulee lisäksi jatkuvasti evaluoida omaa toimintaansa.
• Tietohallinto kehittyi voimakkaasti viime vuosikymmenen aikana suljetuista tietokoneajoja suorittavista atk-osastoista organisaatioiden strategiseksi toimintavälineeksi, joka on läsnä kaikkialla tämän päivän organisaatiossa. Modernissa organisaatiossa tietohallinnon hallinnollinen viitekehys on yhteistoiminnallisuus ja keskeinen päämäärä sähköinen integraatio. (Kokkinen et al. 2000.)
• Tiivistetysti voidaan sanoa, että tietohallinnon tarkoituksena on organisaation tehokkuuden edistäminen. (Kokkinen et al. 2000.)
• Organisaation ja sen toimintojen mallintamiseksi on hyödyllistä tutustua erilaisiin tapoihin laatia kaavioita tai diagrammeja, joiden avulla organisaatiosta pyritään luomaan mahdollisimman täsmällinen malli. Jukka Peltolan pitämän prosessimallinnuksen kurssin (Automaation tietotekniikka / TKK, kevät-2001) diaesityksestä löytää hyviä esimerkkejä erilaisista kaavioista, joita voi hyödyntää mallinnettaessa organisaatiota ja sen toimintoja.
• Informaatiojärjestelmien suunnittelu (tai oikeastaan minkä tahansa asian kuvaus - kuten esimerkiksi organisaation "malli") on hyvä aloittaa ottamalla kynää ja paperia esille ja hahmottelemalla nk. mind map eli ajatuskartta. Liikkeelle lähdetään paperin keskeltä, johon kirjoitetaan käsiteltävän asian nimi. Tämän jälkeen piirretään tai kuvataan aihe pienessä mittakaavassa tekstin yläpuolelle, alapuolelle tai ympäri. Sitten piirretään viivoja keskeltä ulospäin. Kaikilla viivoilla on kytkentä keskikuvioon tai johonkin toiseen viivaan. Viivojen päälle kirjoitetaan avainsanoja ja lukuja tai piirretään kuvia ja symboleita. Avainsanoiksi valitaan mieluiten substantiiveja tai verbejä. Lopputuloksena on yksi, vaikkakin subjektiivinen, malli kyseisestä asiasta. Mind mapping -tekniikasta on kirjoitettu paljon - ensimmäisenä Suomessa tietääkseni Ringbom 1994 kirjassaan Opi oppimaan.
• Monissa yhteyksissä törmätään meta-alkuisiin sanoihin. Peukalosääntönä voidaan pitää, että esimerkiksi "metadata" käsittää kaiken sen, mihin "data" ei yllä - hieman samaan tapaan kuin Aristoteleen "Metafysiikalla" tarkoitetaan niitä Aristoteleen kirjoituksia, jotka eivät kuulu aristoteelisen fysiikan alaan. "Metadatalla" informaatioteknologiassa tarkoitetaan "ylemmän tason dataa", joka eräässä mielessä kattaa kaiken "datan". Toisin sanoen "metadata" on "dataa datasta" (tai ehkä paremminkin dataa koskevaa tietoa). Hakusanalla "metadata" löytyy hirveä määrä linkkejä Internetistä, joista yksi edustavimmista annetaan tämän esityksen loppupuolella sekä edellä mainitulla, tämän kurssin linkkisivulla.
• Ongelmanratkaisua tukevia työvälineitä verkossa tapahtuvaan ryhmätyöskentelyyn on kehitetty useita. Harri Honkaharjun ja Janne Rinta-Männyn esitelmässä "Ongelmanratkaisuohjelmia WWW:ssä" (4.9.97 Helsingin yliopiston Tietojenkäsittelytieteen laitos) luodaan aiheeseen yleiskatsaus ja esitetään analyysi kolmesta tällaisesta järjestelmästä (Serious Creativity Software, BrainStormer ja Mind Manager).
• Seuraavaksi puhumme hieman infoähkystä ja kuinka sitä voidaan ehkäistä.
• Kirjassaan Elämäsi 20 seuraavaa vuotta tietoyhteiskunnassa Kai Ekholm luokittelee kansalaiset neljään ryhmään suhteessa tulevaisuuteen:
  1. Varhaiset omaksujat uivat kehityksessä. Heitä varten tuotetaan paljon roskaa, jonka elinkaari ei yllä seuraavaan vuoteen.
  2. Suuri enemmistö hankkii tuotteen vasta, kun se on naapurin suosittelema.
  3. Neoluddiitit reagoivat kielteisesti kaikkeen uuteen. Esimerkkeinä Ekholm mainitsee Linkolan ja Sarmelan.
  4. Syrjäytyjät joutuvat ulkopuolelle ikänsä, varallisuutensa tai osaamattomuutensa takia.
• Ekholm puhuu tässä IT-alan tuotteista, ja me ymmärrämme niihin kuuluvaksi myös ja erityisesti kaiken sen informaation, mikä meidät tavoittaa tai miltä emme voi välttyä.
• Näistä kansalaisryhmistä kaksi jälkimmäistä - neoluddiitit ja syrjäytyjät - ovat edullisimmassa asemassa välttyäkseen infoähkyltä. Varhaiset omaksujat ovat luonnostaan valikoivia - he valitsevat vain sellaista, mikä haiskahtaa uudelta. Kaiken vanhan he jättävät taakseen. Sen sijaan suurelle enemmistölle on vaikeaa päättää, mikä kaikesta uudesta ja vanhasta on hankkimisen tai säilyttämisen arvoista. Usein vain ylikuormitus laukaisee tilanteen suuntaan tai toiseen.
• Seuraavaksi hieman tilastotietoa siitä, kuinka tarjolla olevaan tietoon suhtaudutaan.
  • Reutersin mukaan 60% eurooppalaisista työntekijöistä käyttää päivittäin vähintään tunnin muiden tekemän työn kopioimiseen.
  • Lähes puolet sanoo, ettei heidän työpaikoillaan ole tarpeeksi tiedon jakamista.
  • Kolmannes johtajista saa "valtavia määriä" tarpeetonta tietoa.
  • Lähes puolet uskoo tiedonkeruun hinnan ylittävän siitä saadun hyödyn.
  • 47% johtajista uskoo tiedonkeruun vievän aikaa todellisista työtehtävistä.
  • 43% uskoo tiedon ylitarjonnan viivyttävän ja hankaloittavan päätöksiä.
  • Puolet johtajista uskoo Internetin olevan pääasiallinen syy tiedon ylitarjontaan.
• Kun tilanne on tällainen, tulee helposti mieleen, että joko asenteissa on jotain vikaa tai sitten vain puuttuu hyviä vippaskonsteja, joiden avulla voisi porskutella eteen päin.
• Vaikka uskoisimmekin asenteissa olevan jotain vikaa, pyrimme etsimään joitain vippaskonsteja, jottei tietoyhteiskunta ainakaan meidän yritteliäisyydenpuutteestamme järky.
• Jos lähdemme liikkeelle alusta ... tietoyhteiskunnan heikoin lenkki on ihminen. Tarkemmin sanoen työmuistimme rajallisuus. Sen vuoksi informaatiota prosessoivia keinotekoisia järjestelmiä on rakennettu.
• Tietoon (tai mihin tahansa informaatioon) on hyvä suhtautua kuten Brenda Dervin: "Tieto on aina hankittua, se ei ole tiili, vaan palanen muotoiltavaa ainesta, joka täytyy muotoilla kuhunkin tilanteeseen sopivaksi."
• Tiedon tarpeet ovat tarpeita, jotka syntyvät silloin, kun vanha toimintamalli ei enää ole sovellettavissa nykyiseen tilanteeseen ts. se ei ole mielekäs (it doesn't make sense).
• Sense making -termiä käytetään viitattaessa teoreettiseen malliin, olettamuksiin ja väitteisiin sekä metodeihin, jotka on kehitetty ihmisen arkielämän kokemusten ja käyttäytymisen tutkimiseksi. Jotkut kutsuvat sitä teoriaksi, osa taas metodiksi tai metodologiaksi, osa puolestaan kasaksi teoreettisia löydöksiä. Yleisesti ottaen se on kaikkia näitä.
• Brenda Dervinin lähtökohdista on helppo hankkia itselleen infoähky, mutta siihen on kehitelty lääkkeitä. S:lta 101 eteenpäin Ekholmin kirjassa käsitellään infoähkyä ja tiedon hallintaa. Siitä löytyy oikeata asennetta. Se sopii mainiosti tämän kurssin oheislukemistoon.
• Kansalaiset, joita lisäinformaatio ei ahista, voivat oppia jotain uutta. Ekholm kokoaa pohdintansa erityisiin oppimisen periaatteisiin, joista seuraavassa muutama.
  1. oppiminen on pohjimmiltaan sosiaalista. Ainakin oppivassa organisaatiossa tämän pitäisi olla aikalailla itsestäänselvyys.
  2. tärkeily ja rajaaminen tukahduttaa oppimista. Organisaatiosta ja sen toiminnoista on melkoisen hankala muodostaa selkeätä kokonaiskuvaa, jos joukossa on paljon niitä, jotka asemaansa vedoten ovat torjuvampia kuin organisaation kannalta olisi eduksi.
  3. oppiminen tarvitsee tukevan ympäristön. Oppimishalukkuutta pitäisi tukea myös esikoulun jälkeen.
  4. oppiminen ylittää hierarkkiset rajat. Jos toiminta ei ylitä hierarkkisia rajoja, se ei ole oppimista.
  5. itseohjautuva oppiminen virittää tulen. Tämä ei ole mahdollista jähmeässä organisaatiossa, mikäli oppimishalukkuutta ei mitenkään tueta.
  6. learning by doing on tehokkaampaa kuin pänttääminen. Tämä johtunee siitä, että ihmisen hermostossa on muitakin soluja kuin aivokuoren hermosolut.
  7. usein parasta oppimista on poisoppiminen. Tästä nyt voi olla monenmoista mieltä. Huonoilta tavoilta on tietysti ihan hyvä oppia pois.
• Kysymystä, kuinka tietoverkot voivat auttaa oppimisessa, lähestymme seuraavaksi luonnehtimalla muutamaa keskeistä käsitettä.
• Yhdenlainen, tärkeä tietoverkko on esimerkiksi se sosiaalinen verkosto, johon minä itse kuulun. Siinä ovat myös äiti, pikkusisko, velipoika, serkkutyttö, Lumatjärven Pekka jne. Muita tietoverkkoja ovat vaikkapa ammatilliset ja harrastustoimintaan liittyvät yhteisöt sekä vaikkapa jonkin aikakausjulkaisun toimittajakunta.
• Internet on toisenlainen tietoverkko. (Tästä eteen päin teksti myötäilee Mikko Nuutisen kirjoitusta "Intranet", http://www.tml.hut.fi/Studies/Tik-110.300/1998/Essays/intranet.html ja Sami Mensolan kirjoitusta "Intranet" http://keskus.hut.fi/opetus/s38116/1997/esitelmat/41748f/ , Marko Forsellin kirjoitusta "Intranet" http://www.cc.jyu.fi/~marfors/intra.html sekä Eeva Nikkola-Sahlbergin ja Katri Wikströmin kirjoitusta "Internet ja työpaikalla oppiminen", http://www.cs.uta.fi/ipopp/www/tivema-ipopp/ryhma3/linkit.html )
• 1980-luvun puolivälissä kehitettiin Sveitsissä, Cernin laboratoriossa, maailmanlaajuinen tietoverkko internet. Internetin käyttäjä saattoi klikkaamalla siirtyä maapallon toiselle puolelle hankkimaan tietoa.
• Vuonna 1993 esitellyn World Wide Web -standardin yleistymisen jälkeen Internet-verkon suosio on kasvanut räjähdysmäisesti. Helppokäyttöinen hypertekstiin perustuva käyttöliittymä, ja mahdollisuus yhdistellä tekstiä, kuvia, ääntä ja jopa liikkuvaa kuvaa ovat tehneet siitä oivallisen tavan jakaa ja hallita erityyppistä tietoa.
• Useamman vuoden ajan myös yritykset ovat käyttäneet Internetistä tuttuja tekniikoita omissa sisäisissä tietojärjestelmissään. Intranetillä tarkoitetaan juuri tätä eli Internet-verkossa käytettävien tekniikoiden käyttämistä tietyn organisaation sisäiseen tiedon jakamiseen ja hallintaan.
• Intranetiä on luonnehdittu mm. "Internetiksi pullon sisällä", sekä "Suurimmaksi tuotantovälineeksi sitten liukuhihnan". Vähän virallisempi määritelmä on "Julkisesta Internetistä palomuurein eristetty yrityskohtainen verkko, johon sisäiset järjestelmät rakennetaan internetissä yleistyneillä työkaluilla perinteisten sovelluskehitysvälineiden sijasta".
• Intranetin koko voi kuitenkin vaihdella, aina yhtä työryhmää palvelevasta Web palvelimesta aina tuhansien palvelimien verkkoihin. Toisin kun avoimessa Internetissä, intranetin käyttäjät rajoittuvat ainoastaan yrityksen henkilökuntaan. Ulkopuolisten pääsyä yrityksen sisäiseen verkkoon ei sallita. Intranetin ei tarvitse olla yhteydessä Internetiin. Sähköposti ja tietojen välitys kaikkineen edellyttää kyllä normaalisti, että rajapinta on tehty internetiin ja sinne päästään erikseen linkin kautta.
• Intranet ei ole internet. Intranetin ei tarvitse olla yhteydessä Internetiin. Kuitenkin sähköpostin ja muun tiedon siirtoon asiakkaille ja yhteistyökumppaneille se on suositeltavaa. Internetiin voi kuka tahansa tulla mukaan, intranet-ratkaisut tehdään organisaation sisällä organisaation omista tarpeista, lähtökohdista ja osaamisesta lähtien.
• Intranet ei ole lähiverkko. Vaikka intranet käyttää lähiverkkoarkkitehtuuria tietoliikenteen ja yhteyksien alustana, lähiverkko-ohjelmistot ja laitteet ovat aivan eri asia kuin internet-teknologiaa soveltava intranet. Intranet-toimintamallissa ei edes tarvita lähiverkko-ohjelmistoja, eikä perustasolla oikeastaan mitään muita kuin yksinkertainen teksturi ja selain. Intranet-systeemin käyttöön ottanut organisaatio ei ole enää riippuvainen lähiverkko-ohjelmistojen toimittajista.
• Intranet ei ole sähköpostiohjelma. Se menee pitemmälle. Organisaation intranet tarjoaa työkalut tietohallinnolle, sähköpostille, tulostukselle ja lähiverkon hallinnalle.
• Intranet ei ole laitteita ja ohjelmistoja. Intranetin keskeinen sisältö ei ole laitteistot ja ohjelmistot, vaan tekniikka väistyy taka-alalle, sillä oppimiskynnys on varttitunnin mittainen niille, jotka ensi kertaa lähtevät intranetiin mukaan. Keskeinen ajatus intranetissä on, että sen avulla otetaan yhteiseen käyttöön inhimillinen tietämys ja kokemus, hoidetaan asioita sovittujen päämäärien suuntaan.
• Intranet ei ole työryhmäohjelmisto. Työryhmäohjelmistoon tarvitaan määrätynlainen laitteisto, käyttöjärjestelmä ja lähiverkkoarkkitehtuuri. Työryhmäohjelmistot eivät ole yhteensopivia muiden verkkojärjestelmien kanssa intranet mukaan lukien. Ne ovat siis suljettuja joskin ryhmäkohtaisia järjestelmiä. Työryhmäohjelmisto on tyypillisesti mutkikas, hankala asentaa ja hallinnoida, se vaatii pitkää käyttäjäkoulutusta. Intranet on yksinkertainen, itsenäinen, juuri sellainen kuin miksi haluamme sen itse kehittää.
• Intranetin kiehtovuutta yrityksille kuvaa hyvin professori Arto Karila TKK:lta. Hänen mukaansa yritykset saavat Intranetin avulla laitteisto- ja käyttöjärjestelmäriippumattomat käyttöliittymät ilman asennusta. Tiedonkäsittelyssä on perinteisesti ollut ongelmia, kuten yhteen sopimattomat tiedostomuodot, kalliit ja vaikeakäyttöiset ohjelmat, sekä niiden päivittäminen. Lisäksi kun tietojen käytössä on ongelmia, kuten harvoin käytettyjen dokumenttien massatulostamisen aiheuttamat suuret kustannukset, vanhentunutta tietoa löytyy useasta paikasta ja liiketoiminnan kannalta tärkeätä informaatiota on vaikeata löytää, ei tarvitse ihmetellä intranetin suurta suosiota, koska se tarjoaa lähes kaikille näille ongelmille ratkaisun.
• Jos yrityksellä on yhteys intranetistä johonkin ulkopuoliseen verkkoon, kuten Internetiin, voidaan intranetiin pääsy yrityksen ulkopuolelta estää täysin, niin ettei edes yrityksen oma henkilökunta pääse verkkoon yrityksen verkon ulkopuolelta. Tämä tapahtuu käyttämällä palomuureja.
• Extranetillä tarkoitetaan intranetiä, jonka rajoja on laajennettu yrityksen ulkopuolelle. Usein onnistuneen intranetin toteuttamisen jälkeen yritykset haluavat tarjota intranet ratkaisuja myös yhteystyökumppaneilleen ja asiakkailleen. Extranet onkin siis yrityksen verkko, joka käyttää, aivan kuten intranetkin, Internet-teknologiaa yhdistääkseen yrityksiä niiden toimittajiin, asiakkaisiin ja muihin yrityksiin, jolla on yhteiset päämäärät. Extranetin perustamisen edellytyksenä on tietyt vähimmäiskriteerit täyttävä tietoturva ja yksityisyyttä kilpailijoita silmällä pitäen. Extranet voidaan nähdä osana yrityksen intranetiä, johon muille on annettu oikeudet. Jaettu tieto voi olla joko ainoastaan yhteistyöyritysten tai sitten kaikkien saatavilla. Yritysten yhdentyvät verkot muodostavat eräänlaisen virtuaalisen palomuurin. Extranet voi myös lennosta valvoa pääsyä tietoihin, sovelluksiin ja muuhun kapasiteettiin. Tyypillisiä extranet sovelluksia ovat: privaatit uutisryhmät ja tiimiohjelmistot, joilla yritykset yhdessä kehittelevät uusia sovelluksia, jotka tulevat hyödyntämään kaikkia osallisia.
• Oppimisympäristöjen kehitys on edennyt yksittäisistä toiminnoista (webbi-sivut, sähköposti jne.) integroituihin ympäristöihin.
• Käyttäjän kannalta ongelmana on epäyhtenäisyys tekniikassa.
• Erno Lehtinen (1997, 28) määrittelee tietoverkkojen oppimisympäristöön aiheuttamia muutoksia seuraavasti. Kun yksittäiset tietokoneet liitetään lähiverkkoon ja ulkoiseen verkkoon (Internet) myös oppimisympäristöjen mahdollisuudet moninkertaistuvat. Verkkoon liittymisen kautta informaation käsittelyn tekniikka on laajentunut kommunikaation tekniikaksi. Tietoverkkojen laajeneminen ja niiden tarjoamien aivan uudenlaisten laadullisten mahdollisuuksien esille nousu on ollut nopeaa. Niinpä myös pedagogiset ideat WWW:n ja verkkopohjaisten työryhmäohjelmien hyväksikäyttöön ovat vasta muodostumassa.
• Oppimisympäristöjen kehittämisen taustalla on konstruktivistinen oppimiskäsitys, oppijan aktiivinen tiedon rakentaminen. Opettajan rooli on oppimisen tukeminen, tutorointi. Erno Lehtisen mukaan (1997, 14) konstruktivismi on yleinen tietoteoreettinen lähestymistapa, joka viittaa siihen, että oppiminen ei ole passiivista informaation vastaanottamista ja varastoimista mieleen, vaan aktiivista tietojen ja taitojen konstruointia. Ei siis ole mitään suoraa kanavaa, jolla voitaisiin siirtää tietoa opettajalta, oppikirjasta tai internetin sivuilta suoraan oppilaan mieleen. Uusien tietojen ja taitojen oppiminen on aina oppijan aktiivinen prosessi ja opettaminen samoin kuin minkä tahansa välineen tarjoama mikä tahansa informaatio voi vaikuttaa vain epäsuorasti oppimisen kulkuun.
• Oppimisympäristöön liittyy paljon uuttaa terminologiaa. Internetin ja www-sivujen yhteydessä saatetaan puhua virtuaalisesta oppimisympäristöstä, avoimesta oppimisympäristöstä, avoimesta oppimisesta, digitaalisesta oppimisympäristöstä, modernista oppimisympäristöstä ja verkostopohjaisesta oppimisympäristöstä. Usein termejä avoin, virtuaalinen ja moderni käytetään synonyymeina tai ainakin kuvaamaan samaa kohdetta. Käytännössä em. termeillä on kuitenkin varsin vähän tekemistä keskenään. Virtuaalinen ja moderni ei välttämättä ole avoin, eikä avoimuus vaadi modernin teknologian käyttöä (Manninen & Pesonen 1997).
• Oppimisympäristö voidaan määritellään paikaksi, tilaksi, yhteisöksi tai toimintakäytännöksi, jonka tarkoituksena on edistää oppimista (Manninen & Pesonen 1997).
• Kolme yleistä näkökulmaa oppimisympäristöön ovat:
  1. organisaatiokeskeinen näkökulma, joka korostaa ympäristöä fyysisenä tilana tai koulutusohjelmana.
  2. oppijakeskeinen näkökulma, joka tarkastelee yksilö keskipisteenä oppijan arkipäivässä, opiskelussa ja työssä vastaantulevia oppimisresursseja ja -tiloja
  3. teknologianäkökulma, joka rakentelee oppimisympäristöt teknisten apuvälineiden varaan (WWW-sivut ja internetin muut protokollat)
• World Wide Web tuo monia muutoksia opettajan ja oppilaan perinteisiin suhteisiin. Uuden median välityksellä oppilailla ja opiskelijoilla on mahdollisuus opettajan välittömästä ohjauksesta riippumattomasti seurata verkoissa tapahtuvaa asiantuntijoiden keskustelua ja myös osallistua tähän omalla panoksellaan (Lehtinen 1997).
• Teknologiaperusteisia opiskeluympäristöjä suunniteltaessa tulisi ottaa huomioon seuraavat periaatteet:
  • oppijoilla on usein jo laaja kokemustausta opittavista asioista
  • oppijat voivat keskittyä eri tyyppisiin suorituksiin opiskelussaan
  • oppiminen on prosessi
  • oppiminen on sosiaalinen tapahtuma (Pulkkinen 1997)
• Internetissä toimivien www-pohjaisten oppimisympäristöjen laadintaan on olemassa monia työkaluohjelmia, joiden avulla voi jopa ilman html-kielen tuntemusta ja ohjelmointitaitoa saada aikaan monipuolisen järjestelmän kohtalaisen helposti. Useilla ohjelmilla voi tehdä järjestelmän, joka sisältää kurssimateriaalin ja kurssin perustiedot, linkkisivuja, keskustelujärjestelmän ja tehtäviä opiskelijoille.
• Oppimisympäristöt voidaan luokitella ainakin seuraaviin tyyppeihin. Ne voivat pyrkiä oppimiseen
  1. dokumenttien,
  2. opiskelussa tarvittavien resurssien (tehtävät ja opiskeluvälineet mm.),
  3. tulkintojen tai
  4. ajattelu- ja toimintamallien jakamisen kautta.
• Edettäessä tyypistä a) kohti tyyppiä d) opetuksen yhteisöllisyys lisääntyy. On tavallista, että sama opiskeluympäristö edustaa useampaa kuin yhtä tyyppiä.
• Tyypitellyt opiskeluympäristöt edustavat erilaisia pedagogisia malleja. Kohtien a) ja b) mukaiset opiskeluympäristöt voidaan nähdä esimerkkeinä ns. didaktisesta mallista, kohta c) puolestaan diskurssia korostavasta ja vastaavasti kohdan d) mukainen opiskeluympäristö esimerkkinä tutkivasta perspektiivistä opetukseen. Seuraavassa tarkastellaan malleja lähemmin. Vrt. http://www.simslatham.com/education/index.html .
• Didaktisen opetusmallin soveltamiselle on ominaista faktuaalisen tiedon, periaatteiden sekä teorioiden välittämisen tavoittelu. Vuorovaikutus on luonteeltaan yksisuuntaista opettajalta opiskelijalle suuntautuvaa. Opettaja on aktiivinen osapuoli ja vastaavasti opiskelija vastaanottava taho. Yliopiston luento-opetus on hyvä esimerkki tämänkaltaiseen pedagogiikkaan kuuluvasta opetuksesta. Ao. opetusmallin tapauksessa opiskelijat ovat tavallisesti tietyssä tilassa tiettynä aikana. Tekstien (kirjallisuuden) välityksellä on perinteisesti laajennettu luentotyyppisen opetukseen osallistujien määrää. Teknologian tukemana on mahdollista jakaa tämänkaltaista opetusta kenelle tahansa riippumatta hänen asuinpaikastaan tai elämäntilanteestaan. Teknologia voi myös tehdä opetuksesta hyvin taloudellista. Ongelmaksi asian tekee se, että didaktisen mallin käyttö on tehotonta, kun pyritään ohjaamaan opiskelijaa tai välittämään hänelle korkeatasoiselle toiminalle ominaisia ajattelu- ja toimintamalleja. Tyypillisiä didaktista mallia soveltavia, tieto- ja viestintäteknologiaa hyödyntäviä opetuksen ilmentymiä ovat mm. itse - ohjautuvaa opiskelua tukevat ympäristöt (verkkokurssit) sekä perinteistä opetusta täydentämään kehitetyt opiskelun resurssisivustot.
• Diskursiivista opetusmallia soveltaville menetelmille on ominaista kaksisuuntainen, opettajan ja opiskelijoiden välinen vuorovaikutus sekä oppimisen ohjaaminen näkökulmana opiskeluprosessiin. Molemmat tahot osallistuvat opiskeluprosessiin. Vuoro-vaikutus voi olla henkilökohtaista (opettaja-opiskelija), jolloin se kohdistuu esim. arvosanoihin tai oppimisen probleemoihin tai julkista (opettaja-ryhmä) esim. seminaarityyppisessä asetelmassa. Oppimisen tulosten laadun kannalta on keskeistä se tapa, jolla ohjaamista mallinnetaan joko teknologiatuetusti tai ilman sitä. Tieto- ja viestintäteknologian avulla on mahdollista luoda diskursiivisia oppimistilanteita etäällä työskentelevien opiskelijoiden ja opettajan välille. Teknologia voi myös rohkaista oppilaiden samoin kuin opettajien keskinäiseen keskusteluun ja kysymyksen pohtimiseen. Teknologian käytöllä voi olla opetuksen kustannuksia vähentäviä vaikutuksia, erityisesti silloin, kun suunnittelu on hyvin toteutettu ja kyseessä on suuret opiskelijamäärät. Tyypillisiä oppimisen ohjaamiseen suuntautuvia opiskeluympäristöjä ovat sellaiset, missä pyritään opetuskeskusteluun ja verkon kautta tapahtuvaan oppimisprosessin ohjaamiseen sekä asiantuntijuuden jakamiseen.
• Tutkivalle opetusmallille on ominaista vuorovaikutus opiskelijoiden sekä tietolähteiden välillä - ovatpa nämä sitten ihmisiä, dokumentteja tai artefakteja. Opiskelijoilla on kontrolli opiskeluprosessiin. Opettajan rooli on toimia asiantuntijana, oppimisen auttajana sekä valmentajana, sovelletusta opetusmallista riippuen. Äärimmilleen vietynä opettajaa tarvitaan vain vaiheessa, missä opiskelijat jättävät oppimistuloksen arvioitavaksi. Tyypillisiä tähän kategoriaan kuuluvia sovelluksia ovat mm. ongelmaperustainen työskentely, tapausperustainen opetus, suunnittelemalla tapahtuva oppiminen sekä kognitiivinen oppipoikakoulutus (vrt. Enkenberg, 2000). Opetusmenetelmien keskeisenä tavoitteena on välittää opiskelijoille ajattelu- ja toimintamalleja, jotka edustavat asiantuntijoille ominaista taitavaa käyttäytymistä yhdessä tapahtuvan toiminnan kautta. Ongelmaksi saattaa muodostua opiskelijoiden vapaus. Seurauksena voi olla, että opiskelijat eivät kykene tavoittamaan periaatteellista tietoa pelkästäänoman työskentelynsä kautta, joka kuitenkin tulisi olla hyvän opetuksentavoitteena. Opiskelu voi olla tehotonta, aikaa ja kustannuksia vaativaa. Tyypillisiä tähän opetusmalliin liittyviä teknologiaperustaisia opiskeluympäristöjä edustavat kollaboratiivista oppimista varten suunnitellut verkkoperustaiset oppimisympäristöt (mm. FLE2, Sonera eXperience ja KIE)
• Yhteenvetona opetusmalleista voidaan todeta, että opetuksen ja oppimisensysteeminen muutos merkitsee siirtymistä didaktisista opetusmalleista kohti oppimisen ohjaamista sekä tutkivaa lähestymistapaa tukevia käytänteitä. Opetusteknologioiden kehitys on pyrkinyt myös vastaamaan muutokseen. Yliopisto-opettajan näkökulmasta tarkasteltuna edessä on uusien taitojen sekä opiskeluympäristöjen käytön opiskelu. Teknisen ja pedagogisen tuen näkökulmasta sillä on merkitystä, minkälaisia pedagogisia valintoja virtuaaliyliopistot tekevät. On hyvä tiedostaa, että toiset teknologiaperustaisista oppimisympäristöistä tukevat paremmin tiettyä opetusmallia kuin toiset. Sillä tulisi olla merkitystä tehtäessä opetusteknologisia valintoja.
• Oppimisympäristöjen suunnittelu- ja kehitystyössä tulisi ottaa huomioon niin psykologinen, pedagoginen, teknologinen, kulttuurillinen kuin pragmaattinenkin perspektiivi (Hannafin ja Land, 1997). Vaatimus koskee yhtälailla sekä "perinteisiä" että virtuaalisen oppimisen ympäristöjä.
• Psykologinen perspektiivi heijastelee näkemyksiä siitä, miten yksilö hankkii, järjestää ja muokkaa tietoa ja taitoa. Käytännössä näkökulma ilmenee suunnittelijoiden tavassa rakentaa kehyksiä oppimisympäristölle, toiminnoille sekä niille strategioille, jotka ilmentävät suunnittelijoiden uskomuksia siitä, miten yksilö oppii, ajattelee, ymmärtää sekä toimii mm.. Oppimisen ohjaamiseen sekä tutkivaan oppimiseen perustuvissa malleissa oppimisympäristö korostaa tiedon rakentamista, kontekstin merkitystä oppimisessa sekä kokemuksen ja kokemisen keskeistä merkitystä oppimiselle.
• Pedagoginen perspektiivi vaikuttaa siihen, mihin oppimisympäristön toiminnot, menetelmät sekä struktuuri perustetaan. Se ilmentää sitä, miten ympäristö on suunniteltu sekä mitä se tarjoaa opiskelijalle. Se tarjoaa perustan niille menetelmille ja strategioille, joita sovelletaan oppisisällön järjestämisessä. Teknologiaperustaisissa oppimisympäristöissä tämä merkitsee tavallisesti tiedon ja taidon ankkurointia kontekstiin sekä tehokkaiden välineiden ja resurssien käytön mahdollisuutta tiedon alueella tapahtuvaan navigointiin sekä sen muokkaamiseen.
• Teknologinen perspektiivi pyrkii auttamaan teknologian mahdollisuuksien arviointia opetuksen tavoitteen saavuttamisessa. Se vaikuttaa oppimisympäristön suunnitteluun erityisesti tuomalla siihen näkökulmia siitä, mikä on mahdollista ja mitä voidaan toteuttaa teknologiaa soveltamalla. Se voi myös vaikuttaa siihen, minkälaisia työvälineitä on perusteltua käyttää jne. Teknologian tarjoamat työvälineet voivat auttaa mm. sellaisten kokemusten tuomiseen oppimistilanteeseen, jota ei ilman teknologiaa ole mahdollista toteuttaa.
• Kulttuurinen perspektiivi tarkastelee uskomuksia koulutuksesta, kulttuurisista arvoista sekä yksilön roolista yhteiskunnan jäsenenä. Esim. japanilaisessa koulukulttuurissa korostuu ulkoa oppiminen, mikä taas esim. Euroopassa on yleensä hyvin pienessä roolissa. Meillä yliopisto-opetuksessa korostuvat kasvamassa määrin tutkiva ja kokeileva ote sekä yhdessä tapahtuva työskentely toisin kuin monessa muussa kulttuurissa. Tämä merkitsee mm. sitä, että opetus tavoittelee ko. alan ammattilaiseksi kehittymistä - yliopisto-opiskelussa erityisesti tieteentekijäksi kasvamista. Tässä arvioidaan, että teknologiaperustaisten ympäristöjen tulisi olla myös suhteessa tämänkaltaisiin päämääriin.
• Pragmaattinen perspektiivi on erityisesti yhteydessä suunnittelutyön ja käytön yhteydessä esille tuleviin rajoitteisiin. Pragmaattinen näkökulma pyrkii rakentamaan siltaa teorian ja käytännön välille. Teknologian käytettävyys tai opiskelijoiden käytössä olevat teknologiat vaikuttavat merkittävästi siihen, minkälaista opetusta kannattaa toteuttaa sekä vastaavasti minkälaista oppimista odottaa ao. kurssilla. Esim. opetuksen onnistumisen näkökulmasta on olennaista, että virtuaalikurssien suunnittelijat sekä tukihenkilöt ovat etukäteen selvillä käytännön olosuhteista ja eteen tulevista tilanteista. Tämä on ainakin osittain mahdollista soveltamalla ns. osallistuvan suunnittelun periaatteita toiminnassa.
• Muutamia avainsanoja
  • tietointensiivinen yhteistyö
  • tiedontuottamisyhteistyö
  • yhteistyöprosessi
  • yhteistyökyky
  • yhteistyökyvyttömyys
  • virtuaalinen yhteistyöorganisaatio
  • yksilöllinen tietämys
  • yhteisen
  • ymmärryksen etsintä
  • yhteinen tietämys
  • kognitiivinen tiedonkäsittely
  • asiaoppiminen
  • toimintaoppiminen
  • sosiaalinen tiedonkäsittely
  • sosiaalinen toimintaympäristö
  • automatisoitunut toimintamalli
  • yksilökeskeinen toimintamalli
  • itsekeskeinen toimintamalli
  • ryhmäkeskeinen toimintamalli
  • sosiaalisen tiedonkäsittelyn toimintastrategia
  • työympäristössä oppiminen
• Tällä kurssilla esiteltyjen asioiden omaksumiseksi on hyvä käydä läpi edellä mainittu oheiskirjallisuus. Verkkopedagogiikka on niin uusi tutkimusala, ettei siitä ole vielä kovinkaan paljoa ilmestynyt, joten sen helpompi on päästä seuraamaan alusta asti, mitä tutkimusrintamalla tapahtuu.
• Kai Ekholmin kirja on myös hyvä käydä ainakin kursorisesti läpi, sillä se saattaa hyvinkin herättää ajatuksia, jotka tietoyhteiskuntakehityksessä ovat jääneet turhan vähälle huomiolle.
• Kuten esityksen alkupuolella todettiin, ajan tasalla oleva linkkilista löytyy osoitteesta www.cs.joensuu.fi/pages/marjomaa/oppiva/opplinks.htm
• Tällä kurssilla käsiteltävien asioiden omaksumisen kannalta ei myöskään ole lainkaan vahingollista tutustua Tampereen yliopiston Tietoverkkomaisteriohjelmassa Haaviston &al. (1999) tekemään seminaarityöhön "Työkalut Internet-oppimisympäristön laadintaan: vertailua".
• Tätä seminaarityötä käytetään yhtenä lähteenä ryhmätyössä, joka esitellään PowerPoint-esityksessä löytyvästä osoitteesta.
• Ryhmätyö on täysin kuvitteellinen. Huomio siinä kannattaa kiinnittää tapaan, jolla ryhmätyön tekijät, "Kaisa Mäkinen" ja "Sami Nikula" käyttävät valitsemiaan välineitä.
• Tämä kuvitteellinen ryhmätyöprosessi etenee seuraavasti:
• Saatuaan ryhmätyönsä aiheen ryhmän jäsenet tekevät ensin aikataulutetun suunnitelman, joka sisältää mahdollisimman tarkan työnjaon. Päämääränä heillä on esittää työnsä tulokset videoneuvottelussa. Esityksessään he käyttävät PowerPointia, muistiinpanojaan, ääntään ja luontaista viehätysvoimaansa.
• Ryhmätyöprosessin aikana tutustutaan mm. Explorer-selaimen ja sähköpostin käyttöön, ohjelmien lataamiseen verkosta, pakattujen ohjelmien purkamiseen, uutisryhmien käyttöön, html-kieleen, erilaisiin dokumentointimuotoihin sekä ftp-tiedonsiirtoon.
• Verkkotyökaluosiossa esitellään ryhmätyön tekemisessä tarvittavien välineiden käyttöä. Tavallisimpien tietokoneohjelmien (Word, Excel, jne.) käytöstä on olemassa esim. kirjastoista saatavia opetus- ja esittelyvideoita, joten niiden esittelyyn ei seuraavassa keskitytä.

  ---

  (EM/2001-07-26)