Marja Kuittinen, Itä-Suomen yliopisto, Tietojenkäsittelytieteen laitos, Joensuun kampus
Tietojenkäsittelytieteen viestinnän kurssin (J175131) tulee olla suoritettuna ennen seminaariin osallistumista.
Osallistujien täytyy sopia ohjaajansa kanssa LuK-tutkielman aihe ennen seminaarin alkua.
Ensiksi kannattaa miettiä, millaisista aiheista on ollut kiinnostunut opintojensa aikana -- tutkielman tekemisen kiinnostavuus riippuu pitkälti siitä, miten mielenkiintoisen aiheen itselleen keksii. Sitten kun alustava teema on mielessä, on myös mahdollinen ohjaajakin yleensä selvillä. Ohjaajaa voi lähestyä sähköpostilla tai käymällä keskustelemassa kasvoikkain; ohjaajan kanssa tarkennetaan ja rajataan aihetta.
Seminaariin kuuluu 8 kokoontumiskertaa, joissa käsitellään mm. seuraavia asioita:
Seminaarikokoontumisissa ei esitellä tutkimusta, vaan jokainen raportoi muille oman tutkimus- ja kirjoitusprosessinsa etenemiseen liittyvistä asioista.
Ilmoittautuminen kurssin vetäjälle sähköpostilla ennen ensimmäistä kokoontumiskertaa (etunimi.sukunimi@uef.fi). Ilmoita samalla LuK-tutkielmasi työnimi ja ohjaaja.
Seminaari pidetään 23.1.2012 alkaen.
Kokoontumispäivät:
| Päivä | Aika | Sali | Aiheet |
| Ma 23.1. | 12:15-14:00 | T/B179 | Seminaarin aloitus |
| Ma 6.2. | 12:15-14:00 | T/B179 | Pääasialliset lähteet, aihepiirin rajaus, lähdetiedot |
| Ma 20.2. | 12:15-14:00 | T/B179 | Kirjallisuuskatsauksen rakenne |
| Ma 5.3. | 12:15-14:00 | T/B179 | Viitteet, laadukas kirjoittaminen |
| Ma 19.3. | 12:15-14:00 | T/B179 | Missä mennään? |
| Ma 2.4. | 12:15-14:00 | T/B179 | Oman työn tilanne |
| Ma 16.4. | 12:15-14:00 | T/B179 | Toiseksi viimeinen tilannekatsaus |
| Ma 30.4. | 12:15-14:00 | T/B179 | Onko jo valmis? |