Valmistuminen

Suoritettujen opintojen lisäksi maisteriksi valmistuminen edellyttää jonkin verran paperisotaa. Seuraavaan on koostettu lyhyet ohjeet tämän paperisodan hoitamiseksi.


1. Kokonaismerkinnät

Kokonaismerkinnät tulee olla pääaineesta (laudatur) sekä sivuaineista (appro/cumu). Merkinnät tulee hakea asianomaisilta laitoksilta ja ne kannattaa hakea hyvissä ajoin ennen valmistumista. Ohjeet tietojenkäsittelyn merkintöjen hakemiseksi löytyy täältä.

2. Gradu

Kun gradu on valmis, se palautetaan kolmena kappaleena kansliaan. Huom: tutkimustiedotetta ei enää tarvita! Laitoksen johtaja tekee sitten esityksen tarkastajista, kirjoittaa määräyksen ja lähettää kopion määräyksestä + 1 kopio gradusta tiedekuntaan. Ohjaajat kirjoittavat sitten lausunnon gradun tarkastettuaan. Lausunto lähtee tiedekuntaan dekaanin hyväksyttäväksi. Opiskelijan on kuitenkin informoitava tiedekuntaa että on nähnyt lausunnon ja että hänen puolestaan dekaani voi päättää hyväksymisestä. Vain kiistan- alaisissa tapauksissa työ viedään tiedekuntaneuvoston käsittelyyn. Gradu laitetaan kansiin (ohjeet tämän linkin takana) vasta sitten kun on saatu dekaanin päätös.

3. Kypsyysnäyte

Kypsyysnäyte kirjoitetaan kun tutkielma on jätetty tarkastettavaksi. Sen tulee osoittaa hyvää kielellistä taitoa ja perehtyneisyyttä tutkielman aihepiiriin. Kielikeskuksen ohjeet kypsyysnäytteen kieliasusta löytyvät linkin takaa. Työn ohjaaja tarkastaa ja hyväksyy kypsyysnäytteen sisällön. Kypsyysnäyte talletetaan rekisteriin siinä missä mikä tahansa muu opintosuoritus. Huom: kypsyysnäytettä ei tarvi kirjoittaa, jos se on tehty jo kandidaatintutkielman yhteydessä.

4. Todistuksen anominen

Kun kaikki opintosuoritukset ja kokonaisuudet on tehty ja kirjattu rekisteriin, opiskelija täyttää erityisen lomakkeen, jolla anotaan tutkintoa tiedekunnalta. Anomuksen liitteeksi tulee olla rekisteriote. Lomakkeita saa sekä tiedekunnan että laitoksen kansliasta.

5. Stipendi

Opiskelijan on syytä pitää itse huolta, että hän saa valmistumisstipendin mikäli hän on sellaiseen oikeutettu. Tiedot jaettavista stipendeistä löytyy täältä.